Viimeiset vaiheet

Sodan hävittämää Rautua

Tämän kirjan tarkoituksena ei ole tarkemmin selostaa sodan hävittämää Rautua, eikä etsiä siihen syyllisiä. Tarkoitus ei ole puuttua politiikkaan millään tavalla. Sota on sotaa, olkoonpa vihollinen venäläinen tai saksalainen. Mutta näytökseksi siitä, millaiselta Rautu näytti 1942, julkaisemme Raudun aseman, Raudun kirkon, Palkealan kirkon, Sirkiänsaaren koulun ja erään yksityisen talon rauniot. Samanlaista näkymää oli muuallakin. Ei ollut harvinaista, että talon emäntä paistoi leipiä uunissa, tai keitti kahvia hellalla, vaikka seinät tuvasta puuttuivat.


Aseman rauniot talvisodan jälkeen.
 
Kirkon rauniot.

 

Palkealan kirkon rauniot.
 
Yksityistalon rauniot.

Sodanaikainen rakennuskausi

Vuodet 1942, 1943 ja vuoden 1944 alkupuoli ansaitsevat myös lyhyen selostuksen. Vaikka pitäjä oli silloin sotilashallinnon alainen ja sotatoimet jatkuivat, pyrkivät kaikki palaamaan kotiseudulleen. Paluulupia ei kuitenkaan myönnetty kaikille. Vain noin kolmannes pitäjän entisestä asukasmäärästä onnistui saamaan paluuluvan. Monet saivat myös luvan pistäytyä katsomassa kotipaikkaansa. Useampien toteamus oli tällöin, että kaikki oli tuhoutunut. Laskelmien mukaan oli noin 85 51c pitäjän rakennuksista tuhoutunut. Jälleennäkemisen riemua seurasi tavallisesti katkera suru ja pettymys. Moni itki kotinsa raunioilla. Monet eletyn elämän rakkaat muistot palasivat mieleen. Siinä oli monet ilot ja surut koettu, nyt oli jäljellä vain tuhkaa ja raunioita. Mutta maat olivat vielä tallella, vaikkakin rappeutuneina. Itku lakkasi, suru haihtui ja mieli terästyi. Etsittiin työkaluja, kirves, kuokka, lapio ja aura. Ryhdyttiin raivaamaan ja rakentamaan, kyntämään ja kylvämään. Jos naapurin suojista oli jokin osa säilynyt, asetuttiin siihen. Ellei sellaista ollut, etsittiin sotaväen hylkäämä maanalainen korsu, ja asetuttiin siihen toistaiseksi asumaan. Ensin oli maa saatava kasvamaan leipää ja sen jälkeen rakennettava kattoa pään päälle. Monet puutteet ja vastukset oli silloin voitettavana, mutta kun suomalaisella sisulla yritettiin, niin pahin aika vähitellen voitettiin. Pellot alkoivat taas kasvaa heinää, viljaa ja perunaa. Lehmiä, hevosia, lampaita ja sikoja alkoi vähitellen ilmestyä. Myös porsivia emakkoja ilmestyi ja oikeita sianporsaita. Ah' miten kysyttyjä ja haluttuja olivat silloin ne pikku possut!

Kunnan esikunta v. 1943.
Seisomassa: poliisijohtaja J. Paksu, työvoimapäällikkö A. Syrjälä ja metsäasiaintuntija
Otto Pekkanen. Istumassa: Tuomas Kähäri, Ville Pietiäinen, kunnanpäällikkö Matti Pulakka, kanslia apul. Helmi Hännikäinen ja rahastonh. J. Sipponen.

Myös uusia asuntoja ja muita rakennuksia alkoi vähitellen ilmestyä pitäjän eri kulmille. Kirkonkylään rakennuttivat Raudun Osuuskauppa, Raudun Talouskauppa, Ala Vuoksen Osuusliike ja Pekka Loponen liikehuoneustoja. Raudun seurakunta rakennutti rovastin asunnon ja rakennuksen toiseen päähän avaran salin, joka toimi väliaikaisena kirkkona. Myös yksityisiä asuintaloja rakennettiin.


Asuinkorsu Suurporkulla.
 
Juho Pusan talo Suurporkulla.

Sotilaiden auttamana rakennettiin pieniä asevelitaloja eri puolille pitäjää, etupäässä suuriperheellisille ja vähävaraisille tai sellaisille, joilta puuttui omaa työvoimaa. Vaikka tykkien jyrinä ja lentokoneiden surina oli melkein ainaista soittoa, niin siitä huolimatta rakennettiin täydellä höyryllä.

Kunnan esikunta toimi sotilashallinnon alaisena. Kunnanpäällikkönä oli Matti Pulakka, poliisijohtajana Ilmari Paksu (nyk. Pihlakoski), työvoimapäällikkönä Arvo Syrjälä, metsäasiaintuntijana Otto Pekkanen, rahastonhoitajana Joos. Sipponen, jäseninä Tuomas Kähäri ja Ville Pietiäinen. Esikunnan kanslia-apulaisena oli Helmi Hännikäinen.

Kansanhuollonjohtajana oli sotilashallinnon aikana Juho Kerminen, kuuluen samalla myös esikuntaan. Kansanhuolto muuttui toukok. 1. päivästä 1942 siviilihallinnon alaisuuteen ja tällöin tuli kh-johtajaksi Hannes Ihalainen. Tammikuussa 1944 tuli kh-johtajaksi Tuomas Pietinen. Toimistoapulaisena oli Helena Orava ja myöhemmin lisäksi Impi Heinonen.


Pikku mökki Keripadassa, jossa
kansanhuolto toimi v. 1942.
 
Pekka Loposen Keskuskahvila.

Kunnanhoitokuntaan kuuluivat, puheenjohtajana Matti Pulakka, sekä jäseninä Joos. Sipponen, Tuomas Kähäri, Antti Karikuusi ja Hannes Ihalainen. Viimemainitun muuttaessa pois Raudusta tammikuussa 1944, tuli kunnanhoitokuntaan hänen tilalleen Tuomas Pietinen. Siirtoväen huoltojohtajana toimi Antti Karikuusi.

Maatalousjohtajana toimi Arvo Syrjälä ja hänen apulaisinaan seuraavat viljelyspäälliköt: Armas Loponen, Juho Mentu, Eemil Loponen, Tuomas Pietinen, Aug. Pekkanen, Armas Tereska, Jaakko Kerminen, Antti Tuokko, Heikki Paakkinen, Jalmari Pehkonen ja Juho Hamu.

Kauppaliikkeitä toimi silloin: Raudun Osuuskauppa, Raudun Talouskauppa, Ala-Vuoksen Osuusliike, Taavi Sipponen, Juho Hännikäinen.

Kahviloita: Osuuskaupan kahvila, Pekka Loposen Keskuskahvila ja myöhemmin Marttojen kahvila. Lisäksi oli sotilashallinnon alaisia Lottakanttiineita ja -kahviloita.

Raudun kunnan viljelyspäälliköt traktorivarastolla maataloustoimiston luona v. 1944.

Vuodet 1942, 1943 ja vuoden 1944 alkupuoli ansaitsevat myös lyhyen selostuksen. Vaikka pitäjä oli silloin sotilashallinnon alainen ja sotatoimet jatkuivat, pyrkivät kaikki palaamaan kotiseudulleen. Paluulupia ei kuitenkaan myönnetty kaikille. Vain noin kolmannes pitäjän entisestä asukasmäärästä onnistui saamaan paluuluvan. Monet saivat myös luvan pistäytyä katsomassa kotipaikkaansa. Useampien toteamus oli tällöin, että kaikki oli tuhoutunut. Laskelmien mukaan oli noin 85 51c pitäjän rakennuksista tuhoutunut. Jälleennäkemisen riemua seurasi tavallisesti katkera suru ja pettymys. Moni itki kotinsa raunioilla. Monet eletyn elämän rakkaat muistot palasivat mieleen. Siinä oli monet ilot ja surut koettu, nyt oli jäljellä vain tuhkaa ja raunioita. Mutta maat olivat vielä tallella, vaikkakin rappeutuneina. Itku lakkasi, suru haihtui ja mieli terästyi. Etsittiin työkaluja, kirves, kuokka, lapio ja aura. Ryhdyttiin raivaamaan ja rakentamaan, kyntämään ja kylvämään. Jos naapurin suojista oli jokin osa säilynyt, asetuttiin siihen. Ellei sellaista ollut, etsittiin sotaväen hylkäämä maanalainen korsu, ja asetuttiin siihen toistaiseksi asumaan. Ensin oli maa saatava kasvamaan leipää ja sen jälkeen rakennettava kattoa pään päälle. Monet puutteet ja vastukset oli silloin voitettavana, mutta kun suomalaisella sisulla yritettiin, niin pahin aika vähitellen voitettiin. Pellot alkoivat taas kasvaa heinää, viljaa ja perunaa. Lehmiä, hevosia, lampaita ja sikoja alkoi vähitellen ilmestyä. Myös porsivia emakkoja ilmestyi ja oikeita sianporsaita. Ah' miten kysyttyjä ja haluttuja olivat silloin ne pikku possut!

Tapahtui niin, kuten monet olivat aavistelleet, että kaikki se, mitä ehdittiin rakentaa, oli vielä jätettävä. Kun keväällä 1944 oli saatu viljat maahan kylvetyksi, oli Rautu uudelleen luovutettava.