Nuorisoseuratoiminta

Raudun nuorisoseura

Siihen aikaan kun Raudun nuorisoseura perustettiin, oli nuorisoseura-aate Karjalassa hyvin vähän tunnettu. Raudun nuorisoseura oli perustamisjärjestyksessä seitsemäs. Sitä ennen olivat olleet vain Viipurin paikallisosasto, Virolahden, Parikkalan, Säkkijärven, Hiitolan ja Uudenkirkon nuorisoseurat. Seuran perustamisvaiheista tiedetään, että kirkonkuulutuksella kutsuttiin rautulaisia elokuun 12. päivänä 1891 kokoontumaan pitäjän ainoalle, kirkonkylän kansakoululle kuulemaan maisteri Starck'in esitelmää nuorisoseuratyöstä. Kokouksen osanotto oli ollut runsaanlainen. Syntyneessä keskustelussa kävi ilmi, että nuorisoseuran perustaminen paikkakunnalle on täysin mahdollinen, mutta ehdotettiin perustamista silti tuonnemmaksi.

Maanviljelijä Samuli Valkonen oli kuitenkin lausunut päättävästi, että seura on perustettava heti. Niin tapahtuikin. Seura perustettiin ja sen riveihin liittyi heti noin 60 jäsentä, mm. seurakunnan papistokin. Seuran esimieheksi valittiin opettaja Aapo Nuora. Johtokuntaan tulivat: rouva M. Nuora, neidit Staudinger ja Winter, rovasti Vilen, koulumestari P. Liira ja maanv. Heikki Ihalainen. Seuran toiminta saatiin heti vilkkaaseen käyntiin. Työsuunnitelma laadittiin pitemmällä tähtäimellä ja perusajatuksena mainittiin, että seuralla on tarkoitus kasvattaa paikkakunnalle kunnollista nuorisoa, ylläpitää isänmaallista henkeä, sekä luoda pohja sivistysharrastuksille, sitäkin suuremmalla syyllä kun kansakoululaitos oli verrattain nuori. Nuorisoseuran ohjelmaan kuului ensisijaisesti hankkia seuralle varoja, joita käytettäisiin kirjastojen ja lukutupien perustamiseen, nuorisoseuratyöntekijöitten kasvattamiseen sekä aatteen levittämiseen. Tämä edellytti kirjojen hankkimista, kansanopistojen avustamista, seuran jäsenten kansanopistoon lähettämistä ja kustantamista, nuorisoseuratyömuotojen kehittämistä, perhe sekä yleisien iltamien ja juhlien sekä erilaisien kilpailujen, vierailuretkien ja opintomatkojen järjestämistä.


Nuorisoseurakurssilaisia Kirkonkylän nuorisoseuran talon edessä v. 1935.

Näitä suuntaviivoja ja näitä periaatteita pystyikin seura vaalimaan paremmin kuin oli odotettu. Iltamia pidettiin kokolailla tiheästi ja varoja karttui sen mukaisesti. Kun alkuaikoina ei olluit omaa taloa, pidettiin iltamat vuorotellen eri kylissä, mm. Huuhdissa, Kaskaalassa, Vakkilassa, Raudunkylässä ja Mäkrällä. Ohjelmana näissä iltamissa on ollut: puheita, esitelmiä, yhteis- sekä kuorolaulua, kuvaelmia, sekä runsaasti näytelmiä. Tavallisiin maalaistaloihin järjestettiin tilapäiset näyttämöt ja näyteltiin olosuhteitten mukaisesti. Perheiltamia pidettiin ahkerasti ja kuului niiden ohjelmaan myös käsitöitten teko yhtä hyvin miehille kuin myös naisille. Naisilla oli sitä paitsi olemassa vielä erikoinen ompeluseura, jossa valmistettiin arpajaisvoittoja. Laulukuoro perustettiin aivan lähivuosina seuran perustamisen jälkeen. Myöhemmin perustettiin myös voimisteluseura ja torvisoittokunta. Jäseniä on seuralla jo alkuaikoina ollut runsaasti. Eräässä vuosikertomuksessa mainitaan seuralla olleen 298 jäsentä. Seura oli ollut jaettuna eri piireihin ja oli kullakin piirillä piirimiehensä. Kukin piiri oli vuorotellen järjestänyt iltamia ja juhlia. Sen aikuisista iltamista tiedetään kertoa, että nuorison käytös on ollut aina moitteetonta. Iltamayleisöä on ollut myös runsaanlaisesti. Säilyneistä iltamien tulotodisteista ilmenee mm. että esim. v. 1896 pidetystä seuran kesäjuhlasta on ollut tuloja 109 ruplaa ja 25 markkaa, joka nykyrahassa vastaa noin 30.000 mk. Tavallisissa iltamissa on ollut tuloja keskimäärin kolmas osa yllämainitusta. Arpajaistulot v. 1899 ovat olleet 819 ruplaa, joka nykyrahassa vastaa noin 215.000 mk. Seura lahjoitti tämän summan kokonaisuudessaan urkurahastoon. Iltamamenot ovat olleet pieniä. Kaikki työ on tehty silloin ilmaiseksi. Vieläpä ovat seuran jäsenet maksaneet matkakustannukset omasta pussistaan. Ravintolaan on saatu myös ravintolatarpeita lahjana. Iltamaluvista lienee silloin kannettu vuosimaksu. Silloisen nimismiehen R. J. Relanderin antamista kuiteista ilmenee, että seuralta on kannettu iltamaluvista vuosimaksua keskimäärin 25-30 mk vuodessa. Mikäli seuralle karttui varoja, käytettiin varat kirjastojen ja lukutupien perustamiseen. Niinpä on seuralla ollut huomattavat kirjastot kirkonkylässä, Kaskaalassa ja Huuhdissa. Myös lukutupia on ollut useassa eri kylässä. Näihin lukutupiin oli tilattu sanoma- ja aikakausilehtiä, joita ahkerasti luettiin.


Raudun nuorisoseuran voimistelijain 25-vuotisjuhlaa.

Heti kun Uudellekirkolle oli perustettu kansanopisto, oli Raudun nuorisoseura ollut ensimmäisiä, joka antoi opistolle 100 ruplan suuruisen avustuksen (nykyrahassa noin 26.700 mk). Avustuksia lienee kansanopistoille annettu myöhemminkin, koska seuran arkistosta on löytynyt kiitoskirjeitä annetuista avustuksista. Kansanopistoon menijöitä avusti seura alkuaikoina miltei joka vuonna, myöntämällä erisuuruisia avustuksia ja jossakin erikoistapauksessa kustansi kaikki opiskeluajan menot. Eräänä vuonna mainitaan seurasta olleen kansanopistolaisia 9 henkilöä. Tyytyväinen onkin seura ollut kansanopistossa käyneisiin nähden, sillä juuri näistä nuorista on seura saanut jatkuvasti työvoimaa.

Oman talon saanti on ollut seuralla yhtenä suurena päämääränä. V. 1899 kypsyy ajatus toteutumisasteelle. Kirkonkylästä ostettiin seuralle noin 1 ha:n suuruinen tontti. Seuraavana vuonna ostettiin Mustilanmäen pappilasta rakennus ja se siirrettiin kirkonkylään, jossa siitä muodostettiin seuratalo. Rakennusvaiheista ei ole säilynyt minkäänlaisia tietoja. Kuitenkin muistetaan, ettei seuratalo ollut alussa sen muotoinen, kuin sitä oltiin totuttu viimeksi näkemään. Näyttämö, erilaiset pukuhuoneet ym. on rakennettu myöhemmin. Rakennusvaiheen aikana olivat seuraa taloudellisesti tukeneet kauppias Juho Kerminen, valtioneuvos ja valtioneuvoksetar Engmannit, valtioneuvos A. Fock, neiti Anna Fock ja kauppias F. Sibakoff.


Raudun nuorisoseuran voimisteluosasto v. 1924. Edessä johtaja J. P. Kokko.

Seuran toiminta on pitkin matkaa ollut erittäin vilkasta ja toimihenkilöt sekä jäsenet ovat olleet sangen yksimielisiä aina v. 1900 saakka. 1900 ja 1901 välillä tapahtui seurassa kuitenkin sellaisia erimielisyyksiä, jotka uhkasivat murskata seuran toiminnan kokonaan. Puhutaan jostakin lakosta ja lakkolaisista, joka oli syntynyt torvisoittajien ja johtajan välillä (soittokunta oli perustettu v. 1899). Syytä ei tarkemmin tunneta, mutta myöhemmin sovittiin erimielisyyden aihe ja soittajat rupesivat taas soittamaan. Seuran esimies Aapo Nuora pyysi eroa esimiehen toimesta, sillä hänellä oli aikomuksena muuttaa paikkakunnalta, jonka hän pian tekikin. Haikein mielin otettiin vastaan eronpyyntö. Seuran pöytäkirjaan merkittiin julkinen kiitos pitkäaikaisesta ja tuloksellisesta työstä nuorisoseuran hyväksi. Uudeksi esimieheksi valittiin Matti Pennanen. Torvisoittokunnan ja laulukuoron johtajaksi valittiin kanttori J. H. Kosonen.

V. 1902 vaiheessa perustettiin miesvoimisteluosasto, jonka johtajaksi tuli opettaja J. P. Kokko ollen johtajana yhtäjaksoisesti koko Raudussa olonsa ajan eli 35 vuotta. V. 1903 tulee seuran esimieheksi Heikki Ihalainen, joka on siinä toimessa kolmisen vuotta. Vv. 1906-07 toimikautena on esimiehenä J. H. Kosonen, jota seuraavana vuonna seuraa J. P. Kokko. Toimikauden 1913-14 hoitaa esimiehen tehtäviä Matti Kiesiläinen. Toimikautena 1914-17 on esimiehenä taas J. P. Kokko. Sinä aikana tehdään seuratalossa suurempia korjauksia. Samoina aikoina oleskeli Raudussa runoilija Mikko Uotinen, josta seuralle oli suuri apu näytelmien järjestämisessä ja esittämisessä. Näyteltiin suuria näytelmiä, joitten nimiä ei muisteta. Näytelmissä esiintyivät silloin päähenkilöinä kirjailija Mikko Uotinen, postinhoitaja neiti Aini Kärkelä, neiti Maikki Kyllästinen ja herrat Kalle Hinkkanen ym. Näin jatkui seuran toiminta aina vuoden 1917 loppuun, johon päätämme seuran toiminnan ensimmäisen jakson selostamisen Suomen itsenäisyyden saavuttamisen ajankohtaan saakka.


Nuorisoseuran palkintoja voimistelukilpailuista.
 
Kaarlo Asomaa.

Tämän jakson työntekijöistä, jotka pitemmän ajan ja tehokkaammin ovat seuran toimintaa tukeneet joko johtokuntalaisina taikka huomattavimpina toimihenkilöinä muistetaan opett. Aapo Nuora, seuran perustajana ja pitkäaikaisena esimiehenä, rouvat M. Nuora, E. Kuronen ja Sofia Pennanen, neidit Aini Kärkelä, Ida Jakobsson, Elin Valkonen, Maikki Kyllästinen, herrat Samuli Valkonen, Juho Siitonen, Nikolai Vaskelainen, Väinö Kerminen, Kalle Hinkkanen, Matti Pennanen, Heikki Ihalainen, J. H. Kosonen, J. P. Kokko, Matti Kiesiläinen, P. Pusa, Jussi Paukkunen, M. Kuparinen, Juho Kerminen ja Jalmari Koskinen, joitten joukosta esimiehet ovat jo edellä mainitut. Varaesimiehinä ovat toimineet Matti Pennanen 1891-99, V. Mentu 1900-1901, J. P. Kokko 1904-07, P. Pusa 1911-12, Jussi Paukkunen 1913, Maria Kuparinen 1914, Väinö Kerminen 1915-16 ja Nikolai Vaskelainen 1917.

Sihteereinä ovat toimineet: Samuli Valkonen 1891-98. V. Mentu 1899-1901, Juho Kerminen 1910, J. Koskinen 1911, Aini Kärkelä 1912-1915 ja Kalle Hinkkanen 1916-17. Rahastonhoitajina ovat olleet: Heikki Ihalainen 1891-1903, J. H. Kosonen 1904-06, Juho Kerminen 1907-1910, J. Koskinen 1911-12, Aini Kärkelä 1912-16 ja Väinö Kerminen 1917. Vuonna 1916 pidetyssä seuran 25-vuotisjuhlassa on seura kutsunut kunniajäsenikseen: opettaja Aapo ja M. Nuoran, valtioneuvokset A. Fock'in, E. Engmannin ja A. Engmannin, kunnallisneuvos J. P. Kokon, kanttori J. H. Kososen, kauppias F. Sibakoff'in, postinhoitajan Aini KärkeIän, maanv. Juho Siitosen ja konttoristi Kalle Hinkkasen.

Seuran toiminta Suomen itsenäistymisen jälkeen

Vuoden 1918 vapaussota ja sen seuraukset vaikuttivat sangen epäedullisesti seuran toimintaan. Kaikki järjestelmälliset tiedot vuosilta 1918-20 puuttuvat. Se, mitä siltä ajalta kuvaillaan, on kirjoitettu muistivaraisesti ja sen perusteella, mitä seuran toiminnasta oli yleisesti näkyvissä. Heti sodan syttyessä joutui seuratalo välittömästi sotanäyttämön piiriin. Taloa käytettiin kaikkiin niihin tarkoituksiin, mihin sota suinkin tarvitsi, sillä talo sattui olemaan miltei tulilinjalla. Tästä syystä talo, voimistelu-, näyttämö- ym. kalusto turmeltuivat siinä määrin, että irtaimisto katsottiin menetetyksi. Mm. seuran kallisarvoinen flyygeli oli useampia kuukausia taivasalla. Seuran johtokunnan kokoonpanoa siltä ajalta ei tunneta, mutta lienee se ollut jonkun verran epäonnistunut, koska seuran toiminta näytti olleen lamassa. V. 1920 opettaja J. P. Kokko yritti saada seuraa taas toimimaan. Hän saikin koolle joukon entisiä sekä uusia voimistelijoita, joitten avulla ryhtyi seuran asioita järjestämään. Tilanne ei ollut kehuttava. Sodan johdosta turmeltunut talo, menetetty voimistelu- ym. kalusto sekä koko joukko maksamattomia laskuja olivat siksi epämiellyttäviä ilmiöitä, ettei seuralle tahdottu saada esimiestä eikä kykenevää johtokuntaa. V. 1921 vuosikokouksessa valittiin K. Asomaa nuorisoseuran esimieheksi.

Alkuhankaluuksista ja monista välikohtauksista huolimatta, saatiin seuran toiminta verrattain lyhyessä ajassa täyteen vauhtiin. Tarkemmin ei muisteta, ketkä alla mainituista joutuivat johtokuntaan ja ketkä huvitoimikuntaan, mutta seuran toimeenpanevan rungon muodostivat: opettajat J. P. Kokko ja Ainikki Kokko, johtajanrouva Martta Pulli, kirjanpitäjä Aino Äikäs, kaupanhoitaja Ville Junni ja hänen rouvansa Aino Junni, myymälänhoitajat Hannes Kykkänen ja Aarne Nieminen, konttoristi Kalle Hinkkanen, maanv. Mikko Vaskelainen, tal. pojat Jalmari ja Armas Rastas sekä Antti Määttänen, neidit Amalia, Helena ja Anna Määttänen, Selma Valvio ja Anna Vaskelainen. Myöhemmin tapahtui paikkakunnalta poismuuton takia eroamisia, mutta eronneiden tilalle saatiin pian jatkuvasti uusia työntekijöitä. Niinpä liittyivät myöhemmin seuran riveihin mm. farmaseutti Helvi Heino, liikeapulaiset Irja Äikäs ja Juho Jääskeläinen, tal. tyttäret Ida ja Eliina Mentu. Sekä vielä myöhemmin leipurimestari Bert. Roine, opettaja Auvo Kivilaakso, maanv. Kusti Loponen ja tal. tyttäret Eliina ja Anna Liisa Loponen sekä Hilja Siitonen, jotka kaikki vuorollaan muodostivat seurankantajoukon ja kohottivat seuran entiselle tasolle ja ylläpitivät tätä tasoa aina talvisodan syttymiseen saakka.

V. 1921 syksyllä järjestettiin seuran toiminta eri osastoihin ja saatiin toiminta niin vilkkaaseen käyntiin, että jokaisena arki-iltana oli seuratalolla harjoitustilaisuuksia siksi paljon, etteivät kaikki ehtineet saada vuoroa. Miesvoimistelijoita johti J. P. Kokko ja oli heille varattu 2 iltaa viikossa. Naisvoimistelijoita johtivat Ainikki Kokko, Helvi Heino ja Martta Pulli, ja heille oli varattu yksi ilta viikossa. Muille nuorisoseuralaisille oli muina iltoina kerhotoimintaa ja näytelmäharjoituksia. Lauluillat pidettiin koululla ja kuoroa johti alkuaikoina J. P. Kokko ja myöhemmin Auvo Kivilaakso. Varsinaista nuorisoseuratoimintaa ohjasivat K. Asomaa ja Bert. Roine. Vaikkakin osastot toimivat erillisinä, oli yhteenkuuluvaisuuden tunne ja yhteistoiminta täysin eheä. Koskaan ei sattunut ylipääsemättömiä esteitä. Aina toimittiin täydessä sovussa.

Seurassa kiinnitettiin erityistä huomiota miesvoimisteluun ja käytettiin sen edistämiseksi suuria taloudellisia uhrauksia. Säännölliset harjoitukset ja pätevä ohjaus kasvattivat seuran jäsenistä ennen pitkää tosivoimistelijoita, jotka pystyivät menestyksellisesti esiintymään kotipaikkansa ulkopuolellakin, aina Helsingissä saakka. Kerran voitettiin koko maata käsittävässä voimistelukilpailuissa II palkinto maalaissarjassa. Myös muita huomattavia palkintoja saavutettiin pitkin matkaa. Voimistelijain joukosta oli myöhemmin kohonnut muutamia Suomen huomattavimpia kykyjä, jotka osallistuivat Olympialaisiin kisoihinkin. Vielä nytkin vaikuttaa entinen rautulainen voimistelija Simo Sappinen Turussa. Hän on aikoinaan voittanut kolme kertaa Suomen mestaruuden, sekä esiintynyt joukkueensa kanssa kaikissa Pohjoismaissa. Hyvän tason saavuttivat myös August Leppänen, Väinö Karonen, Armas ja Jalmari Rastas sekä Eero Hinkkanen. Mieleenpainuva tilaisuus oli voimistelijain 25-vuotisjuhla Raudussa, jolloin kentällä esiintyi noin 60 rautulaista voimistelijaa yhteisnäytöksessä. Johtaja J. P. Kokko olikin saavutuksiin tyytyväinen. Aivan viime aikoina ohjasivat voimistelua Antti Määttänen ja Armas Rastas, J. P. Kokon kuitenkin seuratessa kehitystä.


Nuorisoseuran johtokuntaa v. 1937.
  Lauluharrastus on pitkin matkaa ollut se nuorisoseuran työmuoto, johon on osallistunut suuri joukko laulajia. Niinpä olikin laulukuoro aina tarvittaessa "esiintymiskunnossa". Kuoro osallistui useihin kilpailuihin Viipurissa ja muualla, saaden kunnioitettavia tuloksia ja palkintoja. Urheilu oli se työmuoto, joka sai kesäisin nuoret kentälle. KirkonkyIässä oli kohtalainen urheilukenttä ja oli se kesäiltoina vilkkaassa käytössä. Viime aikoina pantiin pääpaino pesäpalloilulle. Opettajat A. Kivilaakso ja Valo Mäkelä saivat harrastuksen kohoamaan. Palloilijain joukkoon kuului viime aikoina noin 30 jäsentä. Kilpailuja oli usein ja rautulaiset sijoittautuivat pitäjänsä ulkopuolellakin huomattaville paikoille.

Varsinaiseen opintokerhotoimintaan osallistuivat nuorisoseuralaiset myös innokkaasti. Kun paikkakunnalla toimi kansalaisopisto, niin oli ohjaus järjestetty sieltä käsin. Perheiltamia ja muita sisäisiä juhlia järjestettiin talvisaikoina kerran kuukaudessa. Tilaisuuksiin järjestettiin ohjelmaa ja kaikki olivat näihin tervetulleita. Alkuaikoina ilmestyi perheiltamiin myös seuralehti "Tähtönen", hyvin säännöllisesti, mutta myöhemmin satunnaisesti.

Erityistä huomiota kiinnitettiin näyttelemiseen. V. 1921 lähtien otettiin näytteleminen kiinteästi seuran ohjelmistoon. Paikkakunnalla ei iltamaa tunnustettu iltamaksikaan, ellei siinä ollut näytelmää. Alussa esitettiin pienempiä näytelmiä, mutta pian tartuttiin käsiksi useampinäytöksisiin näytelmiin. Niinpä ensimmäisenä vuonna esitettiin jo näytelmät: "Karjalan Kannaksella", "Roinilan talossa", "Pentti mylläri kuninkaan hovissa", "Kuopion takana" ja myöhemmin: "Lintu sininen", "Heikki Ortela", "Seikkailu jalkamatkalla", "Murtuneita", "Eläviä kuvia", "Tukkijoella" y.m. Näinä aikoina ei käytetty varsinaisia ammattiohjaajia. Seuran esimies tavallisesti valikoi näytelmät ja jakoi roolit. Harjoituksissa koetettiin tehdä kaikki voitavansa ja kun näyttelijät pitivät omasta kunniastaan kiinni, saatiin näytelmät kokolailla onnistuneesti esitetyiksi.

Myöhemmin, ehkä noin v. 1930 tienoissa kun paikkakunnalle saapuivat asemakirjuri Bruno Helminen ja vielä myöhemmin leipurimestari Bert. Roine, otettiin ohjelmistoon jo varsinaisia teatterikappaleita. Sekä Helminen, että Roine pystyivät myös näytelmiä ohjaamaan. Tuloksena oli huomattava näyttelemistason nousukausi Raudussa. Esitetyistä näytelmistä muistetaan mm. "Syntipukki", "Espanjan kärpänen", "Hevoshuijari", "Häät Rymättylässä", "Kymmenentuhatta dollaria", "Onnellinen aviomies", "Renk, Kallen urotyö", "Pärttylin yö", "Pohjalaisia", "Laivan kannella", "Laivaston pikku morsian", "Kaino rakastelija" ym. Ainoastaan pari kertaa käytettiin EKNS:n näytelmäohjaajaa. Yleisömenestys oli aina hyvä. Samaa näytelmää esitettiin monta kertaa Raudussa täydelle katsomolle ja vierailuretkiä tehtiin useasti. Metsäpirtti, Sakkola, Kiviniemi, Kivennapa, Kanneljärvi ym. paikkakunnat olivat retkeilyjen kohteena. Seuralla oli ajanmukainen näyttämö ja hyvät näyttämölaitteet. Lisäksi oli nuorisoseuralla myös käytettävissä ns. "harjoitustalo", joka oli yksi suuremmista Karjalan Kannaksella, ja mitä uudenaikaisimmilla näyttämölaitteilla varustettu. Kulissit oli valmistanut ja maalannut Viipurin kaupunginteatterin taiteilija Hänninen. Näyttämö saatiin aina sellaiseksi millaiseksi haluttiin, eikä näytelmää tarvinnut koskaan valita näyttämön mukaan.

Näissä näytelmissä esittivät pääosia, paitsi mainittuja Roinetta ja Helmistä myös seuraavat henkilöt: Aini Kärkelä, Sisko Friberg, Valentiina Hietala, Helka Nojonen, Eliina ja Anna Liisa Loponen, Anni Jääskeläinen, Onni Friberg, Valo Mäkelä, Kalle Hinkkanen, Antti Määttänen, Jalmari ja Armas Rastas, Eero Eräkorpi ja Kaarlo Asomaa. Musiikista huolehti pääasiallisesti opettaja Auvo Kivilaakso.

Vaikka joskus tunnettiin pientä väsymystä, niin se ei kestänyt kauan. Pääpiirteissään voidaan sanoa, että seuran toiminta v. 1921 lähtien aina talvisotaan saakka oli täysin yhtäjaksoista ja täysipainoista. Seura olikin Raudussa monelle muulle seuralle esimerkkinä. Tämän seuran toimintaa seurattiin kaikkialla pitäjässä ja omaksuttiin sen työtapoja mahdollisuuksien mukaan. Tältä seuralta saatiin ohjelmat monille pitäjän suurimmille järjestöille juhlia ja iltamia varten. Seuran jäsenet avustivat myös henkilökohtaisesti monien muitten seurojen ohjelmia.

Seuralta jäi sodan tuhottavaksi ensiksikin isohko seuratalo näyttämö-, voimistelu- ym. kalustoineen ja lisäksi erinomainen, kaunis tontti ihailtavine koivikkoineen. Muistoja seuran olemassaolosta ei sota ole pystynyt tuhoamaan. Se satoihin nouseva joukko, joka pitkin seuran olemassaoloaikaa on seuran toiminnassa mukana ollut, muistaa sen aikuista aikaa aina suurella lämmöllä. Siksi tehty työ tuntuukin suuriarvoisemmalta näin vuosien takaa sitä muistellessa. Seurassa oli koko ajan vallinnut rakentava ja yhteenkuuluvaisuuden henki, joka on kannustanut sekä johtajia, että työntekijöitä, yhä suurempiin ponnistuksiin ja saavutuksiin. Eräs seuran pitkäaikaisista johtajista onkin sanonut, ettei seurassa ole vaikeita aikoja ollutkaan. Kun jonkun väsyttävän juhlan tai näytelmän esittämisen jälkeen kuuli jonkun vähemmän aikaa "tulessa" olleen nuorisoseuralaisen itsekseen mutisevan: "Tämä oli viimeinen kerta, kun esiinnyin, toiset tanssivat ja iloitsevat, minä olen kuolemanväsynyt, naamaa kirvelee, maskit eivät lähde pois, kenkäni ovat hävinneet ja hattuani en löydä mistään ja ulkona sataa kuin saavista kaataen" ajattelee johtaja itsekseen: "Ensi sunnuntaina taas esiinnymme." Ja niin tehtiinkin.

Seuran tärkeimmistä toimihenkilöistä v. 1921 lähtien v. 1950 saakka muistetaan seuraavat:
Esimiehinä ovat olleet: Kaarlo Asomaa 1921-34, 1936 ja 1946-48; Bert Roine 1934-35; Armas Rastas 1936-39; Oskari Hinkkanen 1942-45.
Varaesimiehinä ovat olleet: J. P. Kokko 1921-29; Antti Määttänen 1930-34 ja 1934-36; Bert. Roine 1936-37; K. Asomaa 1937-39; A. Kivilaakso 1938-39.
Sihteereinä ovat olleet: Anna Määttänen 1922-34; Matti Mörsky 1935-36; Alma Kallonen 1937-38; Hilja Siitonen 1938-39.
Rahastonhoitajina ovat olleet: Ville Junni 1921-1925; Antti Määttänen 1926-32 ja 1939-46; Kusti Loponen 1933-38; Kaarlo Asomaa 1946- edelleen.

Viime aikoina kuuluivat seuran johtokuntaan myös Eero Eräkorpi, Pekka Tirri, Alma Kallonen, Simo Loponen, Eino Intke ja Jalmari Paksu. Muista pitempiaikaisista seuran toimihenkilöistä muistetaan: vahtimestarit T. Piironen ja Nuuti Rastas, ravintolanpitäjät Tilda Kielo, Pekka Loponen ja Liina Rastas, järjestysmiehet Matti Paakkinen ja Nikolai lntke. Suuriarvoisen työn järjestyksen ylläpitämiseen suoritti myös ylikonstaapeli Jalmari Paksu.

Tunnustukseksi pitkäaikaisesta työstä ja menestyksellisestä toiminnasta seuran hyväksi on seura v. 1946 kutsunut kunniajäsenikseen seuraavat: Kaarlo Asomaan, Jalmari Rastaan, Armas Rastaan ja Antti Määttäsen, jotka kaikki ovat erittäin tehokkaasti tukeneet seuran tarkoitusperiä yhtäjaksoisesti noin 25 vuotta, sekä Helena Oravan, Kusti Loposen, Bert. Roineen, Hilja Siitosen ja Emilia Kaukisen, jotka kaikki ovat tehneet seuran hyväksi pitempiaikaista työtä. Aikaisemmin valituista kunniajäsenistä ovat vielä elossa: Aini Kärkelä, J. H. Kosonen, Juho Siitonen ja Kalle Hinkkanen.

Tässä siis tärkeimpiä piirteitä seuran lähemmäs 60 vuotta kestäneeltä työtaipaleelta. Suuri on ollut se joukko, joka seurassa on ahertanut. Suuri on ollut myös innostus ja asianharrastus, mitä seuralle ja sen toiminnalle on uhrattu. Kaikille seuran työntekijöille olkoon parhaana palkkana se tietoisuus, ettei kenenkään työ ole hukkaan mennyt. Kun teistä itse kukin muistelette omaa nuoruuttanne ja niitä aikoja, jolloin toimitte nuorisoseurassa, niin monet muistot vielä vanhuutenne päiviä lämmittävät. Nuorisoa tulee olemaan jatkuvasti ja siksi nuorisoseura-aate elää yhä edelleen. Työntekijät vain vaihtuvat. Ehkä tulevaisuudessa kehitetään uusia työmuotoja ja -tapoja, mutta perusajatus tulee yhä säilymään. Se perusajatus on - kasvattakaamme jatkuvasti isänmaallemme kunnollista nuorisoa, sillä "Siinä miss, on onni maamme, siinä meidän onni on."

Sudenmäen nuorisoseura

Sudenmäen nuorisoseura oli yksi Raudun vanhemmista nuorisoseuroista. Sen perustamisvuotta ei tarkalleen muisteta, mutta arvellaan sen olleen 1907. Seuran perustaja oli ollut silloinen kansakoulun opettaja J. P. Sederholm. Muista perustajista muistetaan: Juho Tuokko, Pekka Honkanen, Elias Ossi, Reino Heinonen ja Matti Loponen. Yllämainitut henkilöt ovatkin toimineet alkuaikoina useita vuosia seuran johtokunnassa, ja ovat olleet sen tärkeimpiä toimihenkilöitä. Seuran toiminta alueena ovat olleet Sudenmäen, Vepsan, Kärsälän, Kopolan, Maanselän, Kuusenkannan, Terolan ja Tokkarin kylät. Opettaja Sederholmin ansiosta pääsi seuran toiminta hyvään vauhtiin. Toimipaikaksi saatiin paikallinen kansakoulu, jossa järjestettiin kaikki seuran tilaisuudet, vieläpä yleiset iltamatkin siten, että ohjelma suoritettiin kansakoululla ja tanssi, milloin sitä oli, suoritettiin jossakin naapuritalossa, etupäässä Matti Ossilla. Koululle oli järjestetty myös koottava näyttämö, joten näytelmien esittäminen oli mahdollista. Ohjelmaa oli runsaasti ja sen taso kohtalaisen korkea. Muun monipuolisen toiminnan ohella hankittiin se uralle useita satoja niteitä käsittävä kirjasto, jota lainailtiin ahkerasti.

Seuran varsinainen kukoistuskausi olikin opettaja Sederholmin aikana v. 1913 saakka, mutta jatkui seuran toiminta vielä vuoteen 1919. Sen jälkeen ei saatu enää pitempiaikaisia esimiehiä ja kun naapurikylässä Maanselällä toimi elinvoimainen urheiluseura, niin Sudenmäki jäi vähän lapsipuolen asemaan. Vähitellen seuran toiminta yhä laimeni, ja kun tuntui, ettei sillä enää ole toimintamahdollisuuksia, päätettiin seuran toiminta kokonaan lopettaa, joka lienee tapahtunut v. 1927.

Seuran toimihenkilöistä muistetaan seuraavat: Esimiehinä ovat toimineet J. P. Sederholm, seuran perustamisesta lähtien v. 1913 saakka. Sen jälkeen tuli esimieheksi tal. poika Reino Heinonen, joka lienee ollut toimessaan v. 1916 saakka. V. 1917 tuli esimieheksi kansakoulunopettaja Matti Remes, ollen v. 1918 saakka. V. 1919 tuli esimieheksi opettaja Reino Vesikko toimien v. 1920 saakka. Sen jälkeen ovat esimiehinä olleet Kaarlo Asomaa, Paavo Nahkuri ja Otto Joro, kukin ehkä noin kaksi vuotta. Johtokuntalaisista muistetaan edellä sanottujen perustajien lisäksi: Matti Pekkanen, Alma Mankkinen, Ida Koukonen, Antti Lieri, Alma Pekkanen, Paavo Nahkuri, Liisa ja Otto Joro.

Palkealan nuorisoseura

Palkealan nuorisoseuran perustamisvuosi lienee 1908. Perustamiskokous pidettiin Yrjö Hympyrän talossa: Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Antti Juosinp. Nuija, sihteeriksi Paraskeva Falin ja rahastonhoitajaksi Pekka Paakkinen. Johtokuntaan tulivat lisäksi: Aleksander Poduschkin, Mikko Tyynynen, Matti Nuija, Aapro Nuija, Juho Ap. Nuija ja Manu Onttonen.


Palkealan nuorisoseuran johtokunta alkuaikoina.

Piakkoin ruvettiin hankkimaan seuralle omaa taloa. Sellainen saatiinkin sopivasti ostaa v. 1912. Kun talo oli liian pieni ja tarkoitukseen soveltumaton, myytiin se v. 1920, Raudun osuuskaupalle myymälää varten. Samana vuonna ostettiin seuralle tontti Katri ja Paavo Jäskeltä. Uuden talon rakentamiseen ryhdyttiin heti. Kylän myötätunto oli asian puolella, ja niin kerättiin talkoilla melkoiset määrät rakennustarvikkeita. Talon rakentamispuuhissa olivat innokkaimpia: silloinen puheenjohtaja Mikko Tyynynen ja johtokunnan jäsenet: N. Siirola, T. Sappinen, S. Paakkinen, E. Onttonen, Juho Ap. Nuija, Juho Jp. Nuija, Aune Poduschkin ja A. Nuija. Rakennuslainaa saatiin Raudun säästöpankista, ja myöhemmin osuuskassasta.

Siihen aikaan, kun seuralla ei vielä ollut omaa taloa, pidettiin iltamia A. Poduschkin'in ja Y. Hympyrän taloissa, sekä kansakoululla. Seuralla oli myös luonnonvarainen urheilukenttä seuratalon läheisyydessä, joka tyydytti silloiset tarpeet loistavasti.

Seuran esimiehinä ovat toimineet: Antti Juosinp. Nuija, Heikki Paakkinen, Paraskeva Falin, Nikolai Poduschkin, Mikko Tyynynen, Nikolai Siirola, Tahvo Sappinen, Juho Ap. Nuija, Jalmari Kuoppa, Simo Hatara, Simo Loponen, Manu Onttonen, Juho Vuoriala ja Aleks. Järvensuo viimeisenä.
Seuran sihteereinä ovat toimineet: Paraskeva, Falin, Nikolai Poduschkin, Nikolai Siirola, Antti Silo, Jalmari Kuoppa, Tahvo Sappinen, Ida Tuusmäki, Esteri Sappinen ja Väinö Sappinen.
Rahastonhoitajina ovat olleet: Pekka Paakkinen, Heikki Paakkinen, Simo Paakkinen, Mikko Tyynynen, Nikolai Siirola, Juho Ap. Nuija ja Tahvo Sappinen.

Seuralla oli viime vuosina hyvä laulukuoro, jota johtivat opettajat Valo Mäkelä, ja myöhemmin Uuno Kulo. Seuran viimeisenä johtokuntana oli: Esimiehenä Aleks. Järvensuo, sihteerinä Väinö Sappinen, ja rahastonhoitajana Tahvo Sappinen. Muina jäseninä: Juho Vuoriala, Iivari Lankinen, Matti Ap. Nuija, Juho Jp. Nuija, Ida Tuusmäki, Maria Palvimo ja Esteri Sappinen.


Palkealan nuorisoseuraväkeä.

Palkealan nuorisoseuran pitkäaikainen työ on ollut samanlainen, kuin muissakin nuorisoseuroissa. Toiminta oli koko ajan vilkasta. Perheiltamia pidettiin kerran kuukaudessa. Yleisiä iltamia oli keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Yleisiä urheilukilpailuja pidettiin jokseenkin säännöllisesti, vähintäin neljä kertaa vuodessa, ja jäsentenvälisiä saman verran. Näytelmiä esitettiin noin 10 kertaa vuodessa ja suurempia juhlia järjestettiin silloin tällöin. Kannatus oli suuri, sitä osoittaa mm. se, että seura oli pystynyt rakentamaan oman ajanmukaisen talon. Jäsenluku oli 50-80, joista suurin osa toimivia. Innostus ei koskaan sammunut. Kun muutamat väsähtivät, nousi tilalle heti uusia, innokkaita toimihenkilöitä, aina talvisodan syttymiseen saakka. Sotien jälkeen hajaantuivat seuran jäsenet ympäri Suomen ja yhtenäisyyttä ei ole vielä onnistuttu saavuttamaan. Sotakorvauksena saadut rahavarat jätettiin Etelä Karjalan Nuorisoseuran säilytettäviksi siltä varalta, että mikäli mahdollisuuksia ilmenee, seura herätetään uudella sijoituspaikkakunnalla taas henkiin.

Orjansaaren nuorisoseura

Orjansaari, eräs Raudun pitäjän vauraimpia ja väkirikkaimpia kyliä, oli tämän vuosisadan alkuaikoina tunnettu, nuorisonsa käyttäytymisen takia, pitäjän ulkopuolellakin. Suuntaa antavaa ohjausta vailla, nämä nuorison voimat pyrkivät kevätvirtojen lailla tulvimaan yli äyräittensä, jolloin käyttäytymisen hyvä ja paha -käsite vaihtoivat osaansa. Vaikkakin seuraukset tuntuivat monista nuorista mukavilta ja kunniakkailta, ei se sitä ollut kaikkien nuortenkaan, vielä vähemmän vanhemman väen mielestä. Nuorille olisi saatava parempia ja ylevämpiä harrastuksia, niin aina puhuttiin, mutta auttavaa kättä ei ilmennyt, siitä yksinkertaisesta syystä, että puuttui ohjaavia voimia.

Kun sitten vuonna 1910 saatiin kylään kansakoulu, tuli siihen nuori ja innokas opettaja Antti Räty. Hänen aloitteestaan perustettiin Orjansaaren nuorisoseura. Tämän seuran toiminnan alkutaival oli todellista uutisraivaajan työtä nuorisoseuratyösaralla. Seuralla oli vastassa ennakkoluulojen muuri, ja huonojen tapojen ryteiköt, joten työtä sai tehdä pitkän aikaa, ennen kuin kylvetty siemen rupesi orastumaan. Valtaosa kylän nuorista katsoi sopimattomaksi liittyä nuorisoseuraan, sillä nuorisoseura aatehan sotii heidän harrastuksiaan vastaan. "Voima se on joka jyllää" arveltiin ja sille oli annettava valtaa niin paljon, että se tuntuisi pitäjän kaikissa kolkissa, kuultiin useasti nuorten miesten sanovan ja sanoja seurasivat teot.


Orjansaaren nuorisoseuran opintokerho.

Kun vanhempi väkikin kaiken lisäksi alkuaikoina otti vastustavan kannan, ei ollut ihme, että seuran toiminta, sen ensimmäisenä vuosikymmenenä oli heikkoa. Monasti näytti siltä, että tämä nuori ja paljon luvannut seura nukkuisi ennen pitkää. Niin ei kuitenkaan käynyt. Jos joku luopui taikka väsyi työsarallaan, löytyi aina sellaisia, jotka olivat valmiit jatkamaan aloitettua työtä ja kaikista vastuksista huolimatta pitivät seuran toimintaa vireillä. Samoina aikoina toimi kylässä vapaapalokunta, jonka riveissä työskenteli useita samoja henkilöitä, jotka olivat nuorisoseurassakin mukana. Ajan ollen syntyi palokuntalaisten ja nuorisoseuralaisten keskuudessa harras halu saada kylään oma seuratalo. Ennen pitkää hankittiinkin tontti ja ryhdyttiin rakennuspuuhiin. Toiminimi A. Ahlström Oy lahjoitti puolestaan Saijanjoesta löytyvät uppotukit, jotka talkoovoimilla nostettiin. Tukkeja kertyi toistasataa kappaletta, jotka sahattiin laudoiksi. Lisäksi järjestettiin hirsitalkoot, joista oli myös kohtalainen tulos. Yhdessä palokunnan kanssa sitten pystytettiin talo, kooltaan 12x8x4 metriä.

Oman talon saanti antoikin seuraelämälle uutta innostusta ja vauhtia. Toiminta edistyi aimo askelin. Ne jotka aikaisemmin olivat karttaneet nuorisoseuraa, olivat nyt innokkaimpia puoltajia. Onni seurasi nuorten yrityksiä. Aivan seuratalon lähettyviltä saatiin noin 1,5 ha:n suuruinen tasainen peltoala, joka ennen pitkää muodostettiin urheilukentäksi. Tämä oli vasta se, jota nuoriso eniten oli kaivannut. Nyt oli tilaa näyttää "miten se voima jyllää" ja kyllä sitä näytettiinkin. Ahkerasti ottivat kylän nuoret osaa pitäjässä järjestettäviin urheilukilpailuihin, ja erityisesti siihen aikaan muodissa olleisiin, jalkapallokilpailuihin. Oteltiin pitäjässä löytyviä jalkapallojoukkueita vastaan, ja useammassa tapauksessa voitto tuotiin Orjansaareen. Myös hiihtoa harrastettiin, ja saatiin joukot liikkeelle. Vuosittain osallistuttiin koko pitäjää käsittäviin edistysseurojen hiihtoon, jossa ainakin kerran vallattiin II sija. Myös oli orjansaarelaisten joukossa mies, Tommi Kerminen, joka saavutti juoksussa erinomaisia tuloksia, kilpaillen mm. pitäjän ulkopuolellakin Käkisalmessa ja Viipurissa.

Myöhemmin palokunta luovutti talo-osansa nuorisoseuralle, joka laitatti sen ajanmukaiseen kuntoon. Edellytykset nuorisoseuratoiminnalle olivat viime aikoina kokolailla suotuisat. Ei ollut Orjansaari "Pekkaa pahempi". Niinpä eräs vanhempi henkilö kertoikin myöhemmin, että vuosina 1933-1939, ei kesäisin kulunut montakaan iltaa, ettei ohikulkija olisi nähnyt urheilukentällä pallon, kuulan tai keihään lentävän, jollei kovin rankasti satanut. Toiset hyppäsivät tai juoksivat. Talvisin suoritettiin järkiperäistä itsekasvatustyötä. Opintokerho toimi vuosikausia Orjansaaressa. Paljon harrastettiin myös esiintymistaitoa ja näytelmiä. Iltamat muodostuivat viimeaikoina ohjelmarikkaiksi. Myös suurempia, mm. piirijuhlia järjestettiin seuran urheilukentällä ja talolla. Viimeaikaisena toteamuksena oli se, että koko Orjansaaren kylä otti innolla osaa nuorisoseuratyöhön. Vanhemman väen vastustus oli aikoja sitten hälvennyt. Oli tultu huomaamaan, että nuorisoseuratoiminta on omiaan ohjaamaan nuorisoa oikeaan ja terveeseen suuntaan.


Orjansaaren ja Maanselän jalkapallojoukkueet. Seisomassa orjansaarelaiset.

Pitempiaikaisimmista Orjansaaren nuorisoseuran työntekijöistä muistetaan: Antti Räty, Matti Partanen, Ida Pyykkö, Tuomas Monto, Matti Junni, Mikko Partanen, Amalia ja Hilma Monto, Ville Kukkonen, Albin Huuhka, Juho ja August Pyykkö, Jaakko Kerminen, Rauha Kerminen ja Jalmari Pekkanen.

Mäkrän nuorisoseura

Mäkrän nuorisoseuran perustamiselle antoivat virikettä monet tekijät. Kylässä oli jonkin aikaa toiminut raittiusyhdistys, jonka toiminta vähitellen heikkeni, kunnes se lakkasi kokonaan v. 1913. Myös oli kylässä lauluseura, mutta siihen pääsivät jäseniksi vain laulajat. Kylä oli verrattain iso ja suurta innostusta tunnettiin vapaata valistustyötä kohtaan. Siksi heräsikin monen kyläläisen mielessä ajatus perustaa nuorisoseura Mäkrälle.

Vuonna 1911 kuollut Heikki Ihalainen, joka oli puuhannut vapaassa valistustyössä pitäjän keskustassa, oli aikoinaan sanonut: "Kohdistin valistustyöni kirkonkylään ja sen ympäristöön, huomaamatta, että omissa nurkissa oli pimeitä kohtia." Hänen talossaan alkoi toimintansa Mäkrän laulukuoro. Kuoroharjoitusten alkaessa lausui Ihalainen: "Kun saamme laulajat käymään harjoituksissa, niin sitten perustetaan myös nuorisoseura."

Tammikuun 12 p:nä 1913 kokoontui mainittuun taloon silloisen raittiusseuran ja lauluseuran jäseniä, sekä muita kyläläisiä kokoukseen. Kokouksen puheenjohtajana toimi maanv. Eino Rahikka, joka selosti nuorisoseuran tarpeellisuutta ja tarkoitusta. Esityksen johdosta virisi vilkas ja kiihkeä keskustelu, jossa vastustettiin, sekä kannatettiin nuorisoseuran perustamista. Kokouksen osanottajat jakaantuivat kolmeen eri ryhmään: raittiusseuralaisiin, nuorisoseuran vastustajiin, ja nuorisoseuran kannattajiin. Kun ei päästy yksimielisyyteen, niin kokouksen ohjelma nuorisoseuran perustamisen kohdalta päättyi.

Kokouksen puheenjohtajana toiminut Eino Rahikka, joka oli innokkaimpia nuorisoseuran kannattajia, neuvotteli kokouksen jälkeen kyläläisten kanssa asiasta uudelleen, ja kutsui seuraavaksi sunnuntaiksi, eli 19.1.1913 kotiinsa kokouksen. Tähän kokoukseen kutsuttiin vain ne, jotka kannattivat nuorisoseuran perustamista. Koemerkinnässä kirjoitti 33 nuorisoseuraan aikovaa henkilöä nimensä jäsenluetteloon. Tämän jälkeen pidettiin virallinen, perustava kokous, jossa puheenjohtajana toimi Eino Rahikka ja sihteerinä Viljo Satama. Kokouksessa päätettiin yksimielisesti perustaa Mäkrän nuorisoseura. Hyväksyttiin säännöt, päätettiin liittyä jäseniksi Etelä Karjalan nuorisoseuraan ja Vuoksen nuorisoseurapiiriin. Edelleen päätettiin seuran toiminta aloittaa heti.

Seuran esimiehenä toimi Eino Rahikka vuodet 1913-1928. Tämän jälkeen toimi esimiehenä Erkki Sipponen, joka kaatui sodassa 1944. Sihteereinä ovat toimineet Ville Paukku 3 vuotta, Viljo Satama 3 vuotta, J. Ihalainen yhden vuoden, Juho Tepponen 14 vuotta, sekä Sulo Ihalainen ennen talvisotaa muutamia vuosia. Rahastonhoitajina ovat olleet Hilma Rahikka 1 vuoden ja Juho Tepponen 21 vuotta. Muina johtokunnan jäseninä ovat pitemmän aikaa toimineet: Juho Savolainen, Viljo Satama, Antti Kuronen, Hilma Sipponen ja Ville Nahkuri. Näitten lisäksi on useita sellaisia, jotka ovat olleet vähemmän aikaa seuran johtokunnassa, ollen johtokunnassa olijoitten luku kaikkiaan 33 henkilöä, seuran perustamisesta talvisotaan saakka.

Seuran ensimmäisen kymmenvuotiskauden kuluessa, jolta ajalta on säilynyt tarkkoja tilastotietoja, on seuraan liittynyt 56 nais- ja 77 miesjäsentä. Vuoden 1928 alussa oli jatkuvassa jäsenluettelossa liittyneitä 188 henkilöä. Seuralla oli oma kirjasto, jossa vuoden 1923 alussa oli 195 sidettä. Kirjastonhoitajana toimi 15 vuotta Eino Rahikka. Kirjaston rahallinen arvo oli silloin noin 2000 mk, ja lainauksia tehtiin v. 1923 248. Seura osti myöhemmin Mäkrän V. & U seura "Sovinnon" kanssa yhteisen talon lauluseura "Kipinältä". Seuran tulot olivat ensimmäisen kymmenen vuoden aikana 11.614:81 mk ja menot 6.114:18 mk, joten oli syntynyt huomattava säästö.

Seuralla oli heti ensimmäisestä kokouksesta lähtien päiväkirja, joka oli hoidettu niin tarkasti, että tiedettiin kaikki yksityiskohdat seuran toiminnasta. Samoin olivat seuran arkistossa tallella kaikki asiakirjat perustamispäivästä lähtien, samoin seuraa koskevat sanomalehtikirjoitukset. Tilasto ensimmäiseltä kymmenvuotiskaudelta osoittaa seuraavaa: Yleisiä iltamia, juhlia, jäseniltamia ja illanviettoja toimeenpantiin 63. Näissä tilaisuuksissa esitettiin puheita ja esitelmiä 91, kertomuksia 65, runoja 112, satuja, huviesityksiä ja yksinpuheluja 64, lastuja 10, yksinlaulua 10, soittoesityksiä 6, kuvaelmia ja näytelmiä 35. Lisäksi oli yhteis ja kuorolaulua, sekä soittoa. Kevättalvella 1920 toimeenpantiin 8 iltaa kestävät leikkikurssit. Kilpailuja järjestettiin kaunoluvussa, lausunnossa, sadunkerronnassa, hiihdossa, juoksussa ja muissa yleisissä urheilulajeissa kesällä. Nuorisoseurakursseilla kävi jatkuvasti nuorisoseuran jäseniä. Seuralla oli koottu arvokas kotiseutukokoelma. Seura oli ollut edustettuna keskusseuran ja piirin kokouksissa. Yleensä voidaan seuran toiminnasta sanoa, että se oli alkuaikoina vilkasta ja menestyksellistä. Hetkellistä nousukautta oli kuitenkin seurannut väsymys ja toimintatarmon puute. Taistelua oli seuran toiminta ollut alusta lähtien koko sen olemassaoloajan. Sen toimintaa olivat häirinneet eniten ulkoa päin tulleet vaikutteet. Työvoimaa oli Mäkrällä ollut riittävästi, vaikkei sitä aina saatu mukaan. Seuran toimintaa olivat vaikeuttaneet vallankumous ja rautatien teko v. 1917, kansalaissota v. 1918, sisäinen erimielisyys kesällä ja syksyllä 1920, sekä esimiehen poismuutto paikkakunnalta v. 1928.

Vuoden 1917 vuosikertomuksen lopussa silloinen sihteeri Ville Paukku, joka kaatui 1918 sodassa, kirjoitti: "Seuramme tarkoitus on kasvattaa Mäkrälle ja Haapakylään tervettä, reipasta ja hyväntahtoista nuorisoa. Suokoon Korkein siihen onnea ja siunausta". Tällaisten tunnussanojen turvin ja näissä merkeissä tahtoi Mäkrän nuorisoseura toimia. Miten se siinä onnistui, jääköön entisten jäsenten arvosteltavaksi.

Vehmais-Haukkalan nuorisoseura

Syksykesällä v. 1918 kansakoulunopettaja Vilho Merosen tultua paikkakunnalle heräsi ajatus nuorisoseuran perustamisesta Vehmaisten kylään. Pitkinä syysiltoina opettaja Meronen selvitteli silloisille kylän nuorille, että kalliita nuoruushetkiä ei olisi toimettomina hukkaan kulutettava. Nurkkatanssien tilalle olisi saatava parempia harrastuksia. Näitä parempia harrastuksia pystyisi nuorisoseura järjestämään, jos sellainen perustettaisiin.

Kun asiasta oli tarpeeksi puhuttu, ryhdyttiin toimeen. Tammikuun 1. päivänä v. 1919 kutsuttiinkin nuorisoseuran perustava kokous koolle Vehmaisten kylään Matti Joron taloon. Nuorisoseura päätettiin heti yksimielisesti perustaa. Nimeksi sille annettiin "Vehmais-Haukkalan nuorisoseura, Sampo". Seuran esimieheksi valittiin Vilho Meronen, joka hoiti mainittua tointa yli 10 vuotta.


Vehmaisten nuorisoseuralaisia v. 1921.
  Ensimmäiseksi sihteeriksi valittiin Matti Joro ja rahastonhoitajaksi Albert Loponen. Perustajajäseniä olivat edellä mainittujen lisäksi: Tuomas Honkanen, Matti Pulakka, Aino Kärkkäinen, Anna Maria Kiiski, Hilja Kiiski, Juho Pahki, Lempi Pulakka, Loviisa Liira, Maria Kiesiläinen, Mikko Nypelö, August Honkanen ja Ville Mentu. Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat kymmenen ensiksi mainittua. Seuran ensimmäiset kokoukset ym. tilaisuudet pidettiin Matti Joron talossa. Muutaman kuukauden kuluttua saatiin vuokratuksi isohko huone Vehmaisten hovin silloisesta päärakennuksesta. Tässä huoneessa toimittiin vähän yli kaksi vuotta.

Vuonna 1922 saatiin seuralle ostetuksi omaa taloa varten Suurporkun kylästä eräs keskeneräinen asuinrakennus. Lisäksi ostettiin hirsiä Tahvo Anttoselta. Taloa ruvettiin rakentamaan urakka- sekä talkootyönä. Urakoitsijoina olivat Salomon Uponen ja Pekka Kukko. Rakennustyön loppuvaiheessa tehtiin talkootöitä verrattain paljon. Valmistunut talo oli kooltaan 20x8 m. Se sisälsi juhlasalin, tilavuudeltaan 8 x 8 m, näyttämön, pukuhuoneen ja ravintolahuoneuston. Varsinkin rakennusvaiheen aikana, teki seuran toiminnalle suurta haittaa varojen puute. Niitä koetettiin hankkia sekä iltamilla että arpajaisilla. Tulot arpajaisista eivät olleet kehuttavia. Niinpä täytyikin tehdä lainaa, jonka turvin rakennustyöt saatiin päätökseen. Lainamäärä oli 42.000 markkaa silloista rahaa. Lainanantajana oli Raudun osuuskassa ja lainan takaajina olivat seuraavat 14 Vehmaisten kylän isäntää: Antti Paksu, Juho Korte, Simo Meskanen, Juho Mentu, Matti Pulakka, Vilho Meronen, Mikko Nypelö, Juho Naskali, Tuomas Loponen, August Mentu, Tuomas Honkanen, Emil Loponen, Ville Kalmi ja Pekka Heikkonen. Kun talo saatiin valmiiksi, aukenivat seuralle paremmat toimintamahdollisuudet. Lainan maksaminen rasitti kyllä alkuaikoina seuran taloutta, mutta vähitellen siitä selviydyttiin. Toiminta oli koko ajan vilkasta. Järjestettiin jäsenillanviettoja, yleisiä iltamia ja juhlia. Urheilukilpailuja pidettiin sekä kesällä että talvella.

Erikoisessa suosiossa oli alkuaikoina hiihto ja jalkapallokilpailut. Viimemainituissa kilpailtiin etupäässä Maanselän, Mäkrän, Sirkiänsaaren ja Orjansaaren kyläseurojen kanssa. Seuralla oli oma tilava urheilukenttä. Se ostettiin Salomon Nuoralta parisen vuotta ennen talon rakentamista. Useita vuosia oli toiminnassa hyvä laulukuoro, jota johti opettaja Vilho Meronen. Innokkaimpia laulukuoron jäseniä olivat: Hilja Kiiski, Anna-Maria Kiiski, Antti Kiiski, Loviisa Liira, Helmi Paukkunen, Juho Pahki, Tuomas Honkanen, Ville Mentu ja Simo Mentu. Näyttelemistä harrastettiin myös. Usein olikin iltamayleisölle tarjottavana useampinäytöksinen näytelmä. Vierailuretkiä tehtiin Metsäpirttiin, Lapinlahteen, Palkealaan, Miettilään ja kirkonkylään. Vanhempaa väkeä oli toiminnassa mukana jatkuvasti. Seuran pitempiaikaisista toimihenkilöistä mainittakoon seuraavat esimiehinä toimineet: Jalmari ja Eino Kalmi, Alfred Kärkkäinen, Kaino Nuora ja Emil Meskanen. Sihteerin tointa ovat pitemmän aikaa hoitaneet: Matti Joro, Aino Kärkkäinen ja Helmi Paukkunen. Rahastonhoitajaksi tuli Albert Loposen jälkeen muutaman vuoden ajaksi Tuomas Honkanen. Viimeksi, noin 20 v. aikana oli rahastonhoitajana Matti Pulakka.

Jos viimeksi käydyt kaksi sotaa olivat vaatineet varsin raskaita uhreja monesta kodista, niin raskaasti koskivat ne myös tämän nuorisoseuran kohtaloon. Lukuisia seuran jäseniä ja uutteria työntekijöitä kaatui, taistellessaan urheasti kotiseutumme ja isänmaamme puolesta. Kaatuneista on ennen kaikkea mainittava seuraavat monivuotiset esimiehet: Eino Kalmi ja Kaino Nuora, sekä nuori lupaava nuorisoseuramies Toimi Hyvönen. Näistä edellä mainituista ja kaikista muistakin sota-ajan aiheuttamista vaikeuksista huolimatta on seura koettanut pyrkiä eteenpäin niissä merkeissä, missä oli alkutaipaleellekin lähdetty.

Kun seuran jäsenet sotien jälkeen joutuivat verrattain hajalle, niin katsottiin, ettei sillä itsenäisenä seurana ole toimintamahdollisuuksia, joten seura on päätetty yhdistää Raudun nuorisoseuraan. Aikomuksena on rakentaa yhteinen seuratalo, Raudusta siirrettyjen edistysseurojen kanssa, jonnekin sopivalle paikalle Joroisten pitäjässä.