Pankkitoimintaa

Raudun Osuuskassat

Raudun kirkonkylään perustettiin osuuskassa 23.12.1902. Perustajina olivat, kappalainen Joel Siikanen, kreivi Hugo Steven Steinheill, opettaja J. P. Kokko sekä maanviljelijät Jaakko Klossner, Kustaa Lindebäck, Juho Luomala, Juho Pietiäinen ja Tahvo Pekkanen. Ajatellen, että kassasta tulisi koko pitäjän käsittävä, annettiin sille nimeksi "Raudun pitäjän Osuuskassa". Tämä ajatus ei kuitenkaan toteutunut, sillä samoihin aikoihin perustettiin myös Mäkrän ja Sudenmäen osuuskassat sekä myöhemmin Sirkiänsaaren ja Palkealan osuuskassat.

Raudun pitäjän Osuuskassan sanotaan olleen 7:s järjestyksessä, jolle vähän aikaisemmin perustettu Osuuskassojen Keskuslainarahasto myönsi luottoa. Perustetun kassan toiminta oli pitkän aikaa vaatimatonta vähäisten lainapääomiensa vuoksi. Ensimmäisen toimintavuoden lopussa oli kassaan kuitenkin liittynyt jo 32 jäsentä ja näillä oli lainaa kassasta yht. 2.940:-

Osuuskassan ensimmäisen hallituksen muodostivat sen perustajajäsenet, puheenjohtajana Joel Siikanen, varapuheenjohtajana H. Steven Steinheill ja kirjanpitäjänä Juho Pekka Kokko. Viimemainittu oli tässä toimessa yhtä mittaa 16 vuotta.

 
Raudun Osuuskassan hallitus vasemmalta:
Juho Pulli, J. Koskinen, Juho Luomala,
T. Joro. ja Matti Pulakka.
 
Raudun Osuuskassan toimiston sisäkuva

Kassan toiminta ei päässyt pitkiin aikoihin riittävästi kehittymään. Talletuksia kassan jäseniltä kertyi vain nimeksi, ja muiltahan eivät osuuskassat saaneet pitkiin aikoihin talletuksia vastaanottaa. Vilkkaampi toiminta virisi vasta 1918 sodan jälkeen maamme päästyä itsenäiseksi. Sodan aikainen, erittäin vaikea elintarvetilanne havahdutti kaikki kansankerrokset huomaamaan sen vaarallisen tilanteen, mihin voimme joutua ollessamme niin suuressa määrin riippuvaisia ulkomaisesta tuonnista, niin tärkeän elintarvikkeen kuin leipäviljankin suhteen. Alkoi yleinen ja vilkas valtiovallan rahoittama ja palkitsema uudisviljelystoiminta, jota rajaseudulla johtamaan asetettiin varsinaisen maamies ja Maanviljelysseuratoiminnan lisäksi ns. Rajaseututyö omine neuvojineen ja rahastoineen. Tällöin avautui erittäin kiitollinen ja tarkoituksen mukainen tehtävä osuuskassoille, tämän monihaaraisen maaseudun kohottamistyön rahoittamisessa. Valtiolta oli siihen saatavissa suhteellisen helppokorkoisia ns. maatalouden edistämisrahaston lainoja. Osuuskassamme joutui kuitenkin saman4ikaisesti tekemään sen kohtalokkaan virheen, että sen toimisto siirrettiin kirkonkylän kansakoulun palon johdosta, ja op. Kokon jouduttua kansanedustajatehtävänsä takia luopumaan kassanhoitajan tehtävästä, syrjäkylään, jossa se painui heikon kyläosuuskassan asemaan 6-7 vuoden ajaksi. K-rahaston tarkastajan toimenpiteillä v. 1927 uusittiin kassan hallitus ja kassanhoitaja. Kassa muutettiin uudelleen pitäjän keskukseen, kirkonkylään.


Raudun Osuuskassan viimeinen hallintoneuvosto. Vasemmalta: J. Koskinen, M. Pullinen,
M. Pulakka, T. Joro, M. Loponen, K. Asomaa, R. Heinonen, H. Paakkinen ja D. Sorvali.

Tästä lähtien alkoi kassan ripeä nousu. Osuuskaupalta saatiin ravintolarakennuksesta sopiva huone toimistoksi. Kassan säännöt uusittiin niin, että kassa sai 12-miehisen hallintoneuvoston ja 5-miehisen hallituksen. Näihin valittiin kunnan arvovaltaisia ja johtavia miehiä, sekä muita osuustoiminta-atteen elähdyttämiä, valistuneita kansalaisia. Niinpä hallintoneuvoston puheenjohtajaksi tuli kunnallislautakunnan esimies ja hallituksen jäseneksi mm. osuuskaupan johtaja jne. Raudun kunta ja Osuuskauppa siirsivät rahaliikkeensä osuuskassan kautta kulkeviksi. Useat liikemiehet avasivat shekkitilinsä kassaamme. Samoin monet: virkamiehet, maanviljelijät, vieläpä yksityiskauppiaatkin siirsivät shekki ja talletustilejään kassaan siinä määrin, että Raudun Osuuskassan shekit alkoivat paikkakunnalla yhteen aikaan olla miltei yhtä yleisiä kuin Suomen pankin setelitkin. Muita shekkiliikettä hoitavia rahalaitoksia ei alussa ollut paikkakunnalla. Näin sai kassa tarpeellisen ja riittävän etumatkan, kun paikallinen Säästöpankki ja vielä myöhemmin paikkakunnalle avattu Savo-Karjalan Osakepankin konttori alkoivat hoitaa shekkitilejä. Sillä vain aniharva yksityisyrittäjä vaihtoi periaatteellisista syistä tämänkään jälkeen rahalaitosta, kun kassa näillekin myönsi tarvittaessa tarpeellista luottoa. Savo-Karjalan Osakepankin ja Osuuskassan välillä kehittyi sitten pari vuotta kestänyt hyvin piristävä kilpailu paikkakunnan rahankierrosta. Pankki oli kaukonäköisesti ennen konttorin avaamista kerännyt johtoonsa tai valvojikseen niin kunnan kuin osuuskuntienkin hapuilevat johtomiehet, ja koetti kaikin keinoin saada rahanvoimalla osuuskassalle varatun toimistohuoneenkin haltuunsa. Mutta paikkakunnan osuustoiminta harrastus oli jo niin vahva ja yleinen, että se voimakkaasti reagoi moisia liiketapoja vastaan. Niinpä tehtiin kunnan osuuskuntien ym. yhtymien taholta tarpeelliset henkilövaihdokset ja päätökset, jotka takasivat yhtymien rahankierron pysytettäväksi paikkakunnan omien rahalaitosten Osuuskassojen ja Säästöpankin piirissä. Niinpä parin vuoden kuluttua katsoikin liikepankinjohto yrityksensä toivottomaksi ja sulki konttorinsa, eikä muuta yritystä enää liikepankkien puolesta tehty, vaikka keskustelua kuului olleen. Ja yhä paremmin tultiin pula aikanakin 1931-33 toimeen omilla rahalaitoksilla niin, että aniharvoja pakkohuutokauppoja vain paikkakunnalla sattui, ja nekin etup. Hypoteekkilainojen tai kauppiaiden vekseliluottojen perimiseksi vieraiden rahalaitoksien toimesta.


Palkealan Osuuskassan hallitus.
Vasemmalta: N. Poduschkin, J. Nuija, J. Rontu, T. Sappinen ja M. Sappinen.

Paikalliset rahalaitokset suhtautuivat tähän pitkään ja kireään pulakauteen ymmärtämyksellä ja kylmäverisesti. Erääntyneet maksut uusittiin, kun vakuudet olivat hyvät, heikommille vaadittiin lisävakuutta ja autettiin niiden järjestämisessä hankkimalla kiinnityksiä jne. Lopulta alkoi pulakausi helpottua, metsänmyyntitulot maanviljelijöillä lisääntyä ja uudisviljelykset antaa uutta satoa. Voitiin yhä parantuvalla menestyksellä käydä lyhentelemään pula ajan rästejä. Ja näin päästiin kuin "koira veräjästä" keskinäisellä luottamuksella, sekä hyvällä yhteistyöllä osuuskassan ja velallisten kesken.

Osuuskassa-liikkeen yhä voimistuessa, ja liikeyhteyksien jatkuvasti parantuessa kunnan sisälläkin, alettiin neuvotella Raudun viiden osuuskassan yhdistämisestä, varsinkin kun jäsenistöä yhä enenevässä määrin pyrki jäseneksi muista kassoista Raudun kk. kassaan, joka oli joka päivä auki ja muilla asioilla liikkuessaan pitäjän keskuksessa siinä sai mukavasti kassa-asiatkin hoidettua. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, toisten kohdalla vuoden pari, ennen kuin päästiin selville yhdistämisen eduista ja siitä, etteivät syrjäseutujen jäsenet jääneet pitäjän keskuksessa olevassa kassassa syrjäytettyyn asemaan, vaan heille varattiin riittävä edustus keskuskassan johtoelimissä. Ja että luoton saanti mahdollisuudet vaan paranivat yhdistämisen kautta, kun keskuskassaan virtasi rahaa monia teitä enempi, kuin niitä sen jäsenistön lainoihin harkiten käytettynä tarvittiin. Kun tämä selvisi toisten osuuskassojen jäsenistölle, ei jäänyt mitään pätevää syytä enää vastustaa yhdistämispuuhia asiallisesti.

Ensimmäisenä yhdistettiin v. 1936 Mäkrän Osuuskassa K-rahaston toimesta kassassa sattuneiden väärinkäytösten johdosta, joihin kassanhoitaja oli syyllistynyt. Tämä vanha, vakavien miesten hoidossa ollut kassa oli saanut paljon hyvää aikaan, josta annettiinkin täysi tunnustus eroavalle hallitukselle. Tämän kassan toimintaa selostetaan erikseen jäljempänä.
Sudenmäen osuuskassa perustettiin Sudenmäellä Matti Ossin talossa v. 1903. Perustavista jäsenistä muistetaan: Matti Ossi, Malakias Muukka, Heikki Pekkanen ja Matti Kimonen. Kassa oli tarkoitettu palvelemaan Sudenmäen, Raasulin, Kärsälän, Kopolan, Liippuan, Vepsän ja Maanselän kylien asukkaita. Kassan toiminta oli kaikessa suhteessa samanlaista kuin muissakin osuuskassoissa. Päätehtävänä oli lainojen myöntäminen joitten turvin sitten kohotettiin kaikkia niitä elinkeinoaloja, joita Raudussa harrastettiin. Jäsenistön enemmistön muodostivat maanviljelijät, ollen joukossa muitakin eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia. Jäsenmäärä oli keskimäärin 100-120 paikkeilla. Talletusliike oli jäsenmäärään nähden verrattain pieni, mutta lainausliike melkoinen. Kassan asioita hoidettiin pitkin matkaa huolellisesti ja sen ansiosta kohosi yleinen elintaso huomattavasti.


Sudenmäen Osuuskassan hallitus v. 1943. Vasemmalta: P. Honkanen,
M. Komi (puheenjohtaja), A. Koukonen, N. Leppänen ja T. Joro (kirjanpitäjä).

Kassan lähemmäs 40 vuotta kestäneeltä työtaipaleelta on ollut lukuisia, pitkäaikaisia työntekijöitä, jotka alussa ilman korvausta ja myöhemmin aivan mitätöntä korvausta vastaan kassan asioita hoitelivat ja sen tarkoitusperiä edistivät. Hallituksen jäsenistä muistetaan seuraavat pitkäaikaisemmat: Malakias Muukka, Matti Ossi, Antti Lieri, Mikko Falck, Ville Sikiö, Aleks. Suvinen, Matti Nahkuri, Matti Loponen, Pekka Honkanen, Mikko Komi, Heikki Pekkanen, Matti Kimonen, Antti Koukonen, Nikolai Leppänen, Paavo Termonen ja Simo Leppänen, joista M. Komi ja A. Lieri yli 20 vuotta. Hallituksen puheenjohtajina ovat toimineet: Matti Ossi, Mikko Falck, Ville Sikiö ja Mikko Komi, viimemainittu yli 10 vuotta. Varapuheenjohtajina ovat toimineet: mm. Aleks. Suvinen ja Antti Lieri, viimemainittu yli 10 vuotta. Kirjanpitajina ovat toimineet: Malakias Muukka, J. P. Sederholm, Mikko Thusberg ja Mikko Falck (Tuomimaa), viimemainittu yli 25 vuotta. Tämä kassa liitettiin 1943 Raudun Osuuskassaan.
Palkealan osuuskassa perustettiin v. 1926. Perustajajäsenistä muistetaan: Antti Juosinp. Nuija, Toivo Paturi, Väinö Rinne, Matti Sappinen, Heikki Paakkinen, Nikolai Falin, Nikolai Hänninen, Nikolai Ontronen, Matti Raatikainen, Matti Sappinen, Juho Sappinen, Simo Paakkinen, Juho Rastas, Vasili Sinerväinen, Vasili Palvi, Johannes Nuija, Riku Podusckin, Jalmari Äikäs, Dimitri Säde ja Antti Silo. Ensimmäisen hallituksen muodostivat: Toivo Paturi, Matti Sappinen, Antti Nuija, Heikki Paakkinen ja Nikolai Falin. Pisimmän ajan ovat hallitukseen kuuluneet: Matti Sappinen, Johannes Nuija, Jalmari Rontu, Nikolai Palvimo, Nikolai Podusckin ja Heikki Paakkinen. Puheenjohtajina ovat toimineet: Toivo Paturi, Matti Sappinen, Jalmari Rontu ja Nikolai Palvimo. Kirjanpitäjänä toimi alussa Nikolai Falin perustamisesta lähtien v. 1931 ja sen jälkeen Tahvo Sappinen vuoteen 1940, jolloin kassa yhdistettiin Raudun osuuskassaan.
Sirkiänsaaren osuuskassa. Raudussa toimineista osuuskassoista kuului Sirkiänsaaren osuuskassa nuorempien joukkoon. Muistinvaraisten tietojen mukaan kassa perustettiin v. 1922. Perustava kokous pidettiin Dimitri Sorvalin talossa ja ensimmäiseen hallitukseen valittiin: Dimitri Sorvali (puheenjohtajana), Matti Pusa, Antti Karikuusi, Ville Paukku ja Tuomas Pietinen. Kassan hallitus oli koko toimintansa aikana miltei sama, paitsi Ville Paukun kuoltua tuli hänen tilalleen poikansa Kustaa Paukku. Kirjanpitäjänä toimi koko ajan Tuomas Pietinen, jonka koti oli myös kassan toimipaikkana. Perustavia jäseniä oli noin 30, mutta lisääntyi jäsenmäärä jatkuvasti, ollen se keskimäärin 60-70. Tallettajien luku lienee ollut noin 50 paikkeilla.

Kassalla oli tässä rajakylässä suuri tehtävä. Maanviljelys eli siihen aikaan suurta nousukautta. Raivattiin uudispeltoja, rakennettiin uudistaloja ja korjattiin entisiä. Ostettiin hevosia, lehmiä ja maatalouskoneita, sekä seurattiin tiukasti ajan virtauksia, sillä ei tahdottu olla muita pitäjän kyliä huonompia (eikä oltukaan). Kassasta myönnettyjen lainojen turvin saatiinkin asetetut päämäärät toteutetuiksi ja Sirkiänsaaren kylä tunnettiin kaikin puolin edistyneeksi ja omavaraiseksi kyläksi. Kassa liitettiin myöhemmin Raudun Osuuskassaan.

Raudun Osuuskassan toiminnan näin yhä laajetessa ja vilkastuessa kävi Raudun Osuuskaupalta vuokrattu toimisto ahtaaksi ja siksi päädyttiin oman toimitalon rakentamiseen. Monien neuvottelujen ja suunnittelujen jälkeen, ja osuuskuntakokouksen antaessa siihen hallitukselle täydet valtuudet, päätettiin ostaa 50.000 mk:lla Suomen Hypoteekkiyhdistykseltä sille Raasulin kylässä pakkohuutokaupassa jäänyt iso hirsinen liiketalo. Tähän laati rakennusm. Arvi Rostila Viipurista tarpeelliset ja onnistuneet muutospiirustukset ja kustannusarvion, jonka jälkeen talon rakentaminen annettiin rakennusmestari V. Liuksen, Valkjärveltä suoritettavaksi 230.000 mk:n urakkasummasta ulkorakennuksineen, ja muuttoineen. Talo joka oli 24x11x4 metr. valmistui syystalvella 1937, jolloin kassa pääsi siihen muuttamaan. Kassan omaan käyttöön otettiin vain iso kaunis toimistosali ja hallituksen huone. Osuuskaupalle vuokrattiin 2 toimistohuonetta, johtajan nelihuoneinen asunto ja ullakkokerroksen 2 kamaria liikeapulaisia varten. Kassan toimihenkilöt asuivat nimittäin kotonaan. Talo sijaitsi aivan Osuuskaupan liiketalon vieressä työm. Antti Herliiniltä ostetulla tontilla. Kaikki näytti kovin lupaavalta. Rautu oli saanut toistaiseksi hienoimman talon koristamaan kirkonkyläänsä. Raudun Osuuskassa hyvän liiketalon, joka jo ulkonaisesti puhui ohikulkijalle osuuskassaliikkeen reippaasta eteenpäin menosta paikkakunnalla. - Mutta kovin lyhyeksi muodostui tämäkin ilo. Vain kaksi vuotta ehti Raudun Osuuskassa asua omaa taloaan, kun synkät pilvet kohosivat taas idän taivaalta ja marraskuun lopussa puhkesi talvisotamme. Rautu oli ensi tunneista lähtien heti täydellisesti sotatantereena. Onneksi olimme pari päivää aikaisemmin lähettäneet kassan käsillä olevat tilikirjat, tositteet ja arvopaperit kauemmaksi mahdolliselta sotatoimialueelta, mutta muu arkisto jätettiin kassaholviin, jossa se katsottiin olevan parhaimmassa turvassa. Toisen sotapäivän iltana paloi Raudun Osuuskassan liiketalo muiden mukana.


Raudun Osuuskassan toimitalo.

Sodanaikaisesta kassatoiminnasta ei ole kovin paljon kertomista. Raudun Osuuskassa avasi toimistonsa ensin Jokioisten asemalla, jossa tehtiin v. 1939 tilinpäätös ja maksettiin jäsenille heidän talletusvarojaan sikäli kuin takaisin vaadittiin. Keväällä 1940 rautulaisten muutettua kokonaisuudessaan Pieksämäelle ja sen ympäristöön muutettiin Raudun Osuuskassakin sinne, jossa se vuokrasi toimistohuoneiston yhdessä Raudun kunnan kanssa eläinlääkäri Markkaselta Pieksämäen kauppalasta. Osuuskassan tehtäväksi jäi täällä valvoa pääasiassa saataviaan jäseniltään, näiden tehdessä korvausanomuksiaan talvisodassa Rautuun jääneestä omaisuudestaan. Kun korvausanomukset oli tehty ja kassan puolesta velkomisluettelot lähetetty Osuuskassojen Keskuslainarahastolle, lähetettiin myös kassan silloinen arkisto ja tilikirjat K-rahastoon perustetulle erikoiselle selvitystoimistolle. Siellä osuuskassojen asiat hoidettiin, siksi kunnes jatkosodan jälkeen ne uudelleen aloittivat toimintansa entisillä kotiseuduillaan, perien jäsenten korvauksista vanhat saatavansa ja ryhtyen suurisuuntaisen jälleenrakennuksen rahoitukseen. Asuntojen puutteessa sijoitettiin Raudun Osuuskassa, mv. Antti Määttäsen taloon Vehmaisten kylään. Tästä saatiin pari huonetta kassan käytettäväksi.

Kassalla ei tällöin ollut kassakaappiakaan, joten rahavarat ja arvopaperit oli säilytettävä vain tavallisissa matkalaukuissa. Kun kassanhoitaja T. Joro oli samalla Raudun Jälleenrakennuslautakunnan puheenjohtaja, pidettiin myös tämän kokoukset alussa kassan toimistossa. Tällöin huomasi Jälleenrakennuslautakunnalle Vpl. maanviljelysseuran lähettämä "rakennusmestari" Antti Nenonen kassan heikot säilytyspaikat ja kävi juhannuksena, jolloin talonväki poistui hetkeksi naapuriin, tyhjentämässä kassan toimistossa olevan arvopaperien säilytyslaukun. Laukussa oli 50.000 mk rahaa ja n. 1.500.000 mk:n arvosta korvausobligaatioita. Myöhemmin rakennusmestari osoittautui ehdonalaiseksi suurrikolliseksi, rakennustyömieheksi. Onneksi päästiin varkauden jäljille verrattain nopeasti ja rahat saatiin takaisin, mutta obligaatioiden takaisin saanti kesti puolen vuotta varkaan jyrkästi kieltäessä kaiken. Lopulta varas meni vankilassa hänelle viritettyyn ansaan ja niin saatiin obligaatioidenkin kätköpaikka selville ja löydettiin kaikki. Kassalle tämä maksoi sentään parikymmentätuhatta markkaa, joita ei saatu takaisin, summa meni palkkioihin ja kuluihin. Olkoon tämä kerrottu vaan osoituksena siitä millaisiin selkkauksiin sota aikana voi kovin puutteellisissa oloissa toimien osuuskassakin joutua. Tästä viisastuen saatiin kohta kassakaappikin Osuuskassojen keskusliitolta ja ryhdyttiin oman toimitalon piharakennuksen rakentamiseen, johon väliaikaisesti sijoitettiin kassan toimisto, ja kassanhoitajan asunto. Kassanhoitajaksi tuli, entisen erottua omien jälleenrakennuspuuhiensa vuoksi, myymälänhoitaja Taavetti Koskenranta Lappeelta.

Vajaan vuoden kuluttua oli taas kuitenkin kassan arkisto pakattava ja kiireesti lähettävä pois rintaman taakse. Tällä kertaa Mikkeliin, jonka ympäristöpitäjiin rautulaiset joutuivat sijoitetuksi. Myöhemmin liitettiin Raudun Osuuskassa Mikkelin seudun Osuuskassaan, joka sijaitsee Mikkelin kaupungissa. Kun allekirjoittaneella ei ollut tilaisuutta seurata kassan loppuvaiheita, lienee parasta lopettaa varsinainen selostus Raudun Osuuskassan toiminnasta tähän.

Raudun Osuuskassan hallituksen puheenjohtajina ovat toimineet: Kappal. Joel Siikanen 1903-07, mv. Juho Luomala 1907-08 ja 1927-32, kanttori Juho Henrik Kosonen 1908-09, mv. Juho Pietiäinen 1909-18 ja 1922-24, suntio Samuli Valkonen 1918-22, mv. Tuomas Loponen 1924-26, mv. Matti Pulakka 1932-43, maat.tekn. Toivo Joro 1944-45.
Varapuheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt eri vuosina: Kreivi Hugo Steven Steinheill, mv. Kustaa Lindebäck, tilanomistaja Jack Klossner, mv. Juho Luomala, kantt. J. H. Kosonen, suntio Samuli Valkonen, mv. Juho Pietiäinen, mv. Tuomas Loponen, op. J. P. Kokko, mv. Nikolai Vaskelainen, joht. Juho Pulli, mv. Matti Pulakka ja mv. Jalmari Koskinen.
Pitkäaikaisia hallituksen jäseniä ovat olleet mm. mv. Mikko Kukko, Juho Hännikäinen, Heikki Partanen, Matti Yp. Loponen, Dimitri Sorvali, Heikki Määttänen, Juho Pietiäinen, Tuomas Loponen, Aleks. Vaskelainen, Juho Ihalainen, Samuli Lallukka, Tuomas Pietinen ym.
Kassanhoitajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: Kunnallisneuvos, op. Juho Pekka Kokko vv. 1903-18, suntio Samuli Valkonen vv. 1919-20, opett. Vilho Meronen vv. 1920-26, maat.tekn. Toivo Joro vv. 1927-43, myymälänhoitaja Taavetti Koskenranta vv. 1944-45.

Raudun Osuuskassan liikkeen kehitystä osoittavat seuraavat saatavissa olevat tiedot:


Mäkrän osuuskassa perustettiin 21.12.1902, jolloin hyväksyttiin säännöt ja valittiin hallitus. Säännöt saivat Keisarillisen Suomen Senaatin vahvistuksen 18.9.1903. Varsinainen kassan toiminta pääsi alkuun vuoden 1904 alusta. Osuuskassa oli yksi maamme ensimmäisiä ja oli sen hallussa Keskuslainarahaston 23:s osakekirja. Kassan perustajajäsenistä mainittakoon Heikki Ihalainen, Hj. Vesalainen, Tahvo Rahikka, Mikko Nahkuri, Antti Jp. Ihalainen, Juho Tereska ja Juho Ihalainen. Viimeksi mainittu on toiminut pisimmän ajan hallituksen puheenjohtajana vv. 1909-1936.


Mäkrän Osuuskassan hallitus Rahikan puutarhassa 25-vuotiskokouksessa.
Vasemmalta: kirjanpitäjä E. Rahikka, Mikko Nahkuri, J. Tepponen, Juho Ihalainen,
puheenjohtaja Yrjö Ihalainen ja Antti Ihalainen.

Kassan jäsenmäärä kasvoi jatkuvasti, ollen se vuoden kuluttua 31, 25 vuoden kuluttu 112 ja v. 1936, jolloin kassa yhdistettiin Raudun Osuuskassaan 101 jäsentä. Erikoisuutena mainittakoon, että jo v. 1904 erotettiin osuuskassasta yksi jäsen huolimattomuuden ja yksi huonon käyttäytymisen johdosta. Tästä on oppimista nykyisellekin polvelle, kuinka edeltäjämme olivat ankaria kassan sääntöjen rikkomisesta.

Osuuskassan ensimmäiset säännöt oli kaupparekisteriin vienyt Tahvo Rahikka v. 1903 ja toiset uudistetut säännöt Juho Tepponen v. 1926. Osuuskassan hallitukseen olivat koko ajan kuuluneet Antti Jp. Ihalainen ja Mikko Nahkuri, sekä vuosikymmeniä Juho Ihalainen, Yrjö Ihalainen ym. Hallituksessa eivät juuri miehet vaihtuneet, vaan hoitivat he tehtäviään kuolemaan asti. Hallituksen puheenjohtajina olivat perustamisesta lähtien M. Vesalainen 6.6.1909 saakka ja siitä lähtien mv. Juho Ihalainen v. 1936 saakka. Kirjanpitäjinä olivat toimineet Heikki Ihalainen perustamisesta vuoden 1912 helmikuuhun, ja siitä lähtien kantt. J. H. Kosonen syyskuun 1. päivään 1918, sitten opettaja T. Valovirta 10 kk. ja mv. Eino Rahikka 1 p:vstä syyskuuta 1919 tammikuun 15 päivään 1928, sekä Juho Tepponen siitä v. 1936 saakka. Hallitus toimi 10 vuodenaikana ilman palkkaa, ja senkin jälkeen varsin pientä korvausta vastaan, nimittäin 50 penniä kokoukselta. Kirjanpitäjälle maksettiin ensimmäinen palkkio vuodesta 1906 mk 30:- V. 1920 kohosi kirjanpitäjän palkka mk 300:- vuodessa ja v. 1927, jolloin rahan arvo oli alentunut 10 kertaisesti, oli palkkio mk 3000:- vuodessa. Tämä kaikki osoittaa, että kassan hyväksi tehtiin paljon aatteellista työtä. Osuuskassan lainausliike alkoi helmikuun 25 päivänä. Vuosilukua ei pöytäkirjassa ole, mutta lienee vuosi todennäköisesti ollut 1904. Lainaa myönnettiin sanotun vuoden aikana kaikkiaan 500 markkaa jakautuen tämä summa 5 jäsenelle. Näiden lainojen tarkoitukset olivat uudisviljelys, tunkion teko, maan kuivatus, navetan laitto ja veron maksu. Yleiset kokoukset kutsuttiin koolle alkuaikoina kiertokirjeellä, joka kulki jäseneltä jäsenelle ja ken kirjeen luki, viivasi nimensä yli ja toimitti kirjeen seuraavalle jäsenelle.

Kassan talletusliike kasvoi verrattain hitaasti. Ensimmäinen mk 50:- suuruinen talletus tehtiin v. 1905. V. 1908 oli talletusten määrä mk 54:65 ja v. 1910 vain mk 26:25. Vuodesta 1918 lähtien talletusliike alkaa kasvaa ja olivat talletukset v. 1920 tilinpäätöksessä mk 19.000:-, v. 1926 mk 76.279:- ja v. 1927 mk 150.000:-, jolloin myös tallettajain lukumäärä oli noussut 89. Kassan liikevaihdon laajenemisesta mainittakoon, että kun liikevaihto v. 1919 oli mk 105.000:-, kohosi se v. 1926 mk 515.000:-, v. 1927 vähän yli 1 milj. mk ja v. 1935 mk 2.971.600:-. Hoitokustannuksiin nähden oli kassa v. 1935 Raudun halvin, 0,75 % omaisuuden loppusummasta. Kassan omat rahastot olivat v. 1926 mk 27.574:88. Lisäksi oli kassalla kalustona: kassakaappi, makasiiniosuus, 6 hankmoa, 2 auraa ja lajittelija. V. 1936, jolloin kassa yhdistettiin Raudun Osuuskassaan olivat kassan omat varat mk 86.563:- ollen kassa tässäkin suhteessa Raudun varakkaimpia kassoja. Hallituksen ja osuuskunnan kokouksia on kassa pitänyt ensimmäisen 25 vuoden aikana 460 ja niissä esitelty kaikkiaan 3250 asiaa ja myönnetty 1680 lainaa. Saatujen lainojen turvin raivattiin uutta peltoa, kaivettiin ojia, savettiin ja hiekattiin niittyjä, ostettiin väkilantoja, väkirehuja, heinänsiemeniä, siemenviljoja, koneita, hevosia, lehmiä, lampaita ym. Edelleen rakennettiin lainojen turvin uusia koteja, karjasuojia, rehusuojia, riihiä ym. rakennuksia. Kassan 34 vuoden toiminnan aikana elettiin monia vaiherikkaita vuosia. Paljon hyötyä ja hyvinvointia saatiin sen avustamana.

Raudun Säästöpankki

Raudun Säästöpankki perustettiin Raudun kuntakokouksessa 28 päivänä tammikuuta 1905. Maanviljelijä Pekka Kerminen, Orjansaaren kylästä on ollut sen kuntakokouksen puheenjohtajana ja kerrotaan siitä kuntakokouksen pöytäkirjassa seuraavaa: "Otettiin käsiteltäväksi kysymys säästöpankin perustamisesta kuntaamme. Kysymyksen alusti eräs kokoukseen saapunut pankin tarkastaja tehden selkoa säästöpankin hyödyllisyydestä ja sen perustamistavoista ym. säästöpankkia koskevista seikoista. Asiasta syntyneen pitemmän keskustelun jälkeen, päätti kokous yksimielisesti perustaa säästöpankin kuntaamme. Luettiin ja hyväksyttiin säästöpankin säännöt ja valittiin samalla mainituille säännöille vahvistuksen hakijoiksi seuraavat henkilöt: Kunnallislautakunnan esimies Heikki Ihalainen ja pastori Joel Siikanen.

Valittiin säästöpankille isännistö, johon tulivat yksimielisesti valituiksi: Maanvilj. A. Thelin, Potkela; kauppias V. Falin, Palkeala; kunnallislautak. esim. H. Ihalainen, Mäkrä; talollinen J. Loponen, Vehmainen; talollinen A. Sappinen, Huhti; talollinen A. Mentu, Raudunkylä; talollinen M. Partanen, Miitronmäki; talollinen T. Paakkinen, Orjansaari; talollinen Hj. Vesalainen, Mäkrä; kirkkoväärti T. Kuparinen, Vakkila; talollinen H. Tepponen, Haapakylä; talollinen J. Ihalainen Raasuli.

Keskusteltiin pohjarahaston hankkimisesta, jonka vähin määrä olisi tuhatta markkaa. Mainitun pohjarahaston määräsi kokous yksimielisesti, että viime vuonna Raudun kunnan osalle langenneet viinaverorahat ja lisäksi 500 markkaa kunnan rahastosta luovutetaan. Vielä päätettiin kääntyä tällä pöytäkirjan otteella lainajyvästöjen puoleen toivoen sieltä saatavan lisäystä pohjarahastoon. Muihin ylimääräisiin menoihin, kuten pankin kirjoihin kirjanpitoa varten myönsi kokous maksettavaksi kunnan kassasta, paitsi kassakaappia varten vain 100 markkaa. Pankki alkaa toimintansa heti, kun on saatu säännöille vahvistus. Näin oli pankki perustettu. Se lähti liikkeelle 1000 markan pohjarahalla. Säännöille saatiin kuvernöörin vahvistus muutaman kuukauden kuluttua.

Säästöpankin varsinainen toiminta on katsottava alkaneeksi marraskuun 20 p:nä 1905, jolloin ensimmäisen talletuksen 240 mk teki Raudun kunta. Tälle talletukselle on merkitty nimeksi "Varakassa". Se on kulkenut pankin kirjoissa koko sen toimiajan 34 vuotta ja oli talletuksen määrä 1939 n. 20.000 mk. Kunnan asiat eivät siis milloinkaan olleet niin huonolla kannalla, että sen olisi tarvinnut käyttää tätä varakassaa. Muitakin talletuksia alkoi tämän jälkeen vähän kerrassaan virrata pankkiin. Rahavarat karttuivat ja niitä voitiin ryhtyä antamaan lainoiksi paikkakunnan asukkaille. Samalla kun säästäjille tarjoutui helppo tilaisuus säästöjensä kartuttamiseen, saivat rahan tarpeessa olevat helppoja lainoja moniin kipeisiin tarkoituksiinsa. Säästöpankin tarkoitus ei ollut koota suuria voittoja osakkailleen, sillä niitä ei ollut olemassakaan. Tarkoitus käy selville sääntöjen 1 §:stä, jossa mm. sanotaan: "Raudun Säästöpankki on yleinen ja yleishyödyllinen rahalaitos, jonka tarkoituksena on, perustajain tai muiden saamatta osuutta laitoksen tuottamasta voitosta, edistää säästäväisyyttä vastaan vastaanottamalla rahoja korkoa kasvamaan ja sijoittamalla ne varmalla tavalla."

Säästöönpanojen varmuus ja niiden turvaaminen kaikissa vaiheissa oli siis pankin ylimpänä päämääränä. Eivätkä tallettajat tämän pankin suhteen pettyneetkään. Kaikki ovat saaneet tallettamansa varat takaisin korkojen kanssa. Vaikka tämä pankki olikin maamme pienimpien joukkoon kuuluvia, eivät tallettajat siinäkään menettäneet penniäkään.

Mihinkään suurempiin saavutuksiin ei pankilla ollut tilaisuutta. Sehän toimi vähävaraisella rajaseudulla, jossa sen kilpailijoina oli lukuisia osuuskassoja ja muitakin rahalaitoksia. Mutta sen kehitys ja kasvu oli lakkaamatonta, hiljaista ylöspäin menoa, samoin kuin sen paikkakunnan, jossa se toimi. Talletukset kasvoivat ja lisääntyivät vuosi vuodelta ollen ne v. 1939 noin 2.000.000 mk. Samoin omat varat lisääntyivät hiljalleen. Tappiollisia vuosia ei ollut. Vuonna 1939 olivat omat varat saavuttaneet 164.000 mk määrän. Nämä ovat pieniä lukuja, kun katselee asiaa nykyisten rahalukujen valossa, mutta siihen aikaan kun pankki oli toiminnassa, olivat nämä numerot rahaa. Ne olivat sitä vanhaa hyvää rahaa. Pankin alkuvuosina ansaitsi hyvä työmies 2 mk päivässä, ja 20 hehtaarin maatilan sai ostaa 700 markalla. Kun silloin sai pankista esim. 1000 mk:n lainan, niin sillä pystyi tekemään paljon asiaa. Epäilemättä ovat monet sadat rautulaiset perheet säästöpankista saamansa lainan turvin ostaneet maatilan, rakentaneet oman kodin, raivanneet ja ojittaneet suota pelloksi, hankkineet maatalouskalustoa, ja lähteneet opiskeluteille.


Simo Äikäs, kamreeri
 
Heikki Tepponen

Säästöpankin toimipaikkana oli pitäjäntupa Raudun kirkolla, josta se v. 1930 muutti viereiseen Raudun kunnantaloon. Alkuvuosina oli pankki avoinna vain kerran ja kaksi kuukaudessa, myöhemmin kerran viikossa. Aukioloaikoja lisättiin tarpeen mukaan ollen se viime vuosinaan auki kolmasti viikossa, ja tarkoitus oli muuttaa aukioloaika joka arkipäiväksi. Viime vuosinaan toimi pankki myös kunnan rahastonhoitajana. Käytännössä oli tällöin mm. seuraavat tilimuodot: Lainatilit, Määräaikaislainojen tilit, Konttokuranttitilit, Säästöönpanijain saamiset, Juoksevan tilin käyttäjäin saamiset ja Shekkitilit.

Vuonna 1938 osti säästöpankki maanvilj. Matti Partaselta 20.000 mk hinnasta tontin kirkonkylästä, keskeiseltä paikalta, johon oli tarkoitus rakennuttaa oma toimitalo. Maanmittari oli jo käynyt paikalla, tontin lohkaisutoimet suorittamassa ja piirustukset rakennusta varten olivat valmistelun alaisena. Sotatoimet kuitenkin keskeyttivät pankin, samoin kuin muidenkin laitosten toiminnan.

Raudun Säästöpankin aloittaessa toimintansa v. 1905, ryhtyi sen ensimmäiseksi kamreeriksi kansakoulunopettaja J. P. Kokko. Hän oli tässä toimessa 2 vuotta, ja hän sai siis opettaa tämän lapsen kävelemään. Hän joutui muutenkin erittäin suuresti osallistumaan tämän paikkakunnan taloudellisen ja sivistyksellisen elämän kohottamiseen. Hänen jälkeensä pyydettiin pankin kamreeriksi maanvilj. Simo Äikäs, joka hoiti tätä tehtävää yli 20 vuotta. Hän siis kantoi raskaimman kuorman ja suoritti pisimmän päivätyön pankin historiassa. Vuonna 1929 otettiin pankin kamreeriksi hakemuksien perusteella talollinen Hannes Ihalainen, joka ehti tointa hoitaa 10 vuotta. Edellä mainittujen, kuntakokouksen valitsemien ensimmäisten isäntien lisäksi ovat Raudun Säästöpankin isännistöön myöhemmin mm. kuuluneet: Talollinen Ville J.p. Pietiäinen, Raudunkylä; talollinen Tuomas Vuorikkinen, Raudunkylä; talollinen Tuomas Loponen, Vehmainen; talollinen Matti Paakkinen, Kaskaala; talollinen Matti Leppänen, Huhti; talollinen Reino Heinonen, Terola; talollinen Juho Kuparinen, Vakkila; talollinen Aleksander Holttinen, Raudunkylä; talollinen Samuli Määttänen, Variksela; talollinen Mikko Lius, Leinikylä; talollinen Juho Kerminen, Luukkalanmäki; talollinen Tuomas Kuronen, Orjansaari; talollinen Antti Heinonen, Terola.
Säästöpankin hallitukseen ovat kuuluneet mm. seuraavat henkilöt: Pastori Joel Siikanen, Mustilanmäki; kunnallislautak. esim. Heikki Ihalainen, Mäkrä; kauppias V. Falin, Palkeala; taloll. Heikki Tepponen, Haapakylä; kirkkoväärti Tuomas Kuparinen, Vakkila; maanvilj. A. Thelin, Potkela; taloll. A. Mentu, Raudunkylä; taloll. A. Holttinen, Raudunkylä; taloll. J. Fälin, Palkeala; rovasti P. I. Salo, Mustilanmäki; taloll. Tuomas Kuronen, Orjansaari; taloll. Ville A.p. Pietiäinen, Raudunkylä; taloll. Aug. Loponen, Kuninkaanselkä; kaupp. Matti Kiesiläinen, Haukkala; liikemies Juho Kerminen, Luukkalanmäki; taloll. Vihtori Toivonen Sumpula.

Tässä on lueteltu ne miehet, jotka säästöpankkiasiaa ovat Raudussa vieneet eteenpäin. Mahdollisesti joku nimi puuttuu, sillä aivan tarkkoja tietoja ei tässä suhteessa ole käytettävissä. Nämä miehet ansaitsevat tunnustuksen siitä, että he ovat tehneet työtä asianharrastuksesta, aatteen innoittamina. He huomasivat jo silloin, mikä suunnaton merkitys säästämisellä on yksityisen ja koko yhteiskunnan taloudelliseen ja henkiseen kehitykseen. Maanvilj. Heikki Tepponen oli pankin toiminnassa mukana sen perustamisesta alkaen, loppuvaiheisiin saakka. Hän oli isännistön ja hallituksen jäsenenä, sekä pankin kassanhoitajana. Kun hänen kätensä jo vanhuuden vuoksi vapisivat, niin ettei rahojen luku enää tahtonut luonnistua, otti pankin hallitus rahastonhoitajaksi hakemuksien perusteella neiti Elvi Valkosen. Hän ehti kuitenkin olla tässä toimessa vain vajaat 2 vuotta.

Me rautulaiset emme pysty kerskailemaan vanhoilla perinteillämme, vanhalla varallisuudellamme. Päinvastoin se meillä on ollut nuorempaa kuin ehkä missään muualla maassamme. Voipa melkein sanoa, että se varallisuus ja elintaso, joka meillä oli v. 1939, oli nykyisen, vielä elävän vanhemman sukupolven aikana hankittua. Isämme olivat jo lahjoitusmaatalonpoikia, jotka eivät itse omistaneet tiloja ja taloja, joissa asuivat ja joita viljelivät. Ne omisti hovin herra, jonka alaisia he olivat, ja joiden mielivallasta koko heidän elämänsä riippui. Tiedämmehän historiasta, että Rautu, yhdessä muun Karjalan kanssa, vuosisatojen kuluessa usein vaihtoi omistajaa, ollen vuorotellen Ruotsin ja Venäjän alaisuudessa. Kun sotajoukot usein tallasivat ja hävittivät Karjalaa, ja etenkin sen rajapitäjiä, ei Raudussakaan voi olla mitään vanhempaa kulttuuria, enempää kuin vanhempaa varallisuuttakaan. Vasta vuoden 1886 seuduissa lunasti Suomen valtio lahjoitusmaat hovien valtiailta ja antoi ne oikeille omistajilleen. Vasta silloin laskettiin pohja ja perustus Raudun vapaalle kehitykselle. Vasta silloin, noin 60-70 vuotta sitten alkoi Raudun taloudellinen ja sivistyksellinen nousukausi, joka Suomen itsenäisyyden aikana, vuosina 1919-1939 puhkesi kukkaan. Viimeiset 20 vuotta ne Raudun nostivat muun Suomen tasolle. Tämän aiheuttivat Suomen valtiovallan toimenpiteet, sekä rautulaisten omatoimisuus.

Kuten jo on mainittu, oli säästöpankin perustamisaikana raha tiukalla ja sitä oli vähän. Talonpojat olivat vasta äskettäin saaneet tilansa takaisin omaan omistukseensa, eikä rahavaroja ollut ehtinyt karttua. Rahaa oli kuitenkin jostain saatava, sillä vuotuiset tilan kuoletusmaksut oli valtiolle aikanaan suoritettava. Monen oli pakko tällöin turvautua lainan ottoon tai metsänmyyntiin. Metsät olivat siihen aikaan tavattoman halpoja. Monet talonpojat saivat kuitenkin metsiä myymällä rahaa niin paljon, että voivat suorittaa veronsa. Kenellä ei ollut metsää myytäväksi, oli huutavassa hukassa. Tilat joutuivat pakkomyynnin alaisiksi. Pakkohuutokaupoissa ei kuitenkaan ollut ostajia, sillä tavallisella talonpojalla ei silloin ollut rahaa. Tilanomistajaksi pääsi silloin usein maksamalla tilaa rasittavat verot. Vain hovien herroilla ja virkamiehillä oli silloin rahaa. Ainakin eräs vallesmanni Raudussa käyttikin silloin tilaisuutta hyväkseen, ja osti paljon tiloja omiin nimiinsä.

Kireätä rahatilannetta jatkui aina vuoteen 1918 saakka, jonka jälkeen se hieman laimeni. Raha menetti silloin suurimman osan arvostaan ja sitä tuli sen jälkeen runsaasti liikkeelle. Kassat ja pankit alkoivat tuoda rahaa ulkoapäin pitäjään. Valtionlainoia, hypoteekkilainoja ym. sijoitettiin etupäässä maakiinteistöihin. Kauppaliikkeet ottivat lainoja liikepankeista liiketoimiensa rahoittamiseksi. Näin tuli paikkakunnalle runsaasti rahaa. Se elvytti kyllä maataloutta ja liiketoimintaa, mutta antoi sille myöhemmin takaiskun. Noin kymmenen vuoden kuluttua tuli pula aika. Rahalaitokset ryhtyivät perimään lainojaan. Kun velallisilla ei ollut rahoja millä maksaa, ja kun uutta luottoa ei myönnetty, joutuivat talot ja tilat pakkohuutokauppaan. Ostajia oli taas vähän ja lainoja antaneiden oli usein pakko, saatavaansa turvatakseen, huutaa tiloja itselleen. Tähän aikaan sai Raudun Säästöpankkikin pakkohuutokaupoista ostaa puolen kymmentä pikkutilaa, jotka se kuitenkin muutaman vuoden kuluttua, ajan hieman parannuttua, kohtuuhinnalla luovutti takaisin entisille omistajilleen tai heidän jälkeläisilleen.

Säästöpankki ei välittänyt rahaa pitäjään ulkoapäin, vaan se toimi kokonaan oman paikkakunnan varoilla. Näin ollen se ei ollut osallisena tähän pitäjäläisten ylivelkaantumiseen. Joskin pankin toimikautena oli joitain pulavuosia, niin enemmän oli kuitenkin edistyksen ja kehityksen vuosia. Sitä elintasoa, joka oli saavutettu v. 1939, ei Rautu ole nähnyt aikaisemmin, ja tuskin tulee myöhemminkään saavuttamaan. Tätä kehityksen tulosta ei voi sanoa minkään laitoksen, enempää kuin yksityisenkään ansioksi, vaan se on saavutettu kaikkien Raudussa asuneiden ihmisten ja siellä toimineiden laitosten yhteisellä työllä ja toiminnalla. Kun tätä taustaa vastaan tarkastelemme myös Raudun Säästöpankin toimintaa, huomaamme sen olleen osallisena, vieläpä erittäin huomattavana tekijänä, tämän paikkakunnan taloudellisen nousun aikaansaajana. Heinäkuun 9 päivänä 1940 luovutettiin Raudun Säästöpankki Säästöpankkien selvitystoimistolle Helsingissä.

Raudun lainajyvästöt

Raudun lainajyvästöt on perustettu kuntakokouksessa 4.9.1859, jolloin säännöt hyväksyttiin ja allekirjoitettiin. Sääntöjen alla olivat nimet: Jakob Zitting, H. Forelius, Paulu Pipinen, Clemens Järnström, Thomas Mendu, Thomas Mörsky ja Thomas Vuorikkinen.

Alkuvarastoksi koottiin viljaa jokaisesta talosta manttaalin suuruuden mukaan. Tarkoituksena oli koota varasto viljaa huonojen aikojen, katovuosien varalle. Kun maanviljelys oli lahjoitusmaa aikoina alkuperäisellä kannalla, huonon muokkauksen ja lannoituksen ansiosta olivat katovuodetkin usein vieraina. Lainajyvästöjä nimitettiinkin niiden alkuaikoina "hätävara jyvästöiksi". Ne kuuluivat kunnan omistukseen ja hallintaan. Kuntakokous valitsi niille toimihenkilöt ja myönsi niille vuosittaisen tilivapauden.

Näitä lainajyvästöjä on alun perin ollut Raudussa neljä, nimittäin: 1) Vehmaisten vallan lainajyvästö, 2) Leinikkälän vallan lainajyvästö, 3) Miettilän vallan lainajyvästö ja 4) Sumpulan vallan lainajyvästö. Jokaisella jyvästöllä oli oma viljamakasiininsa ja viljavarastonsa, joista keväisin annettiin osakkaille viljaa lainaksi ja syksyllä kannettiin laina takaisin korkojen eli "kasvujen" kanssa. Takaisinmaksussa ei sallittu laiminlyöntejä. Läänin korkein hallintaviranomainen, kuvernööri, saattoi puuttua lainojen perimisasiaan. Niinpä Raudun kuntakokouksen pöytäkirja tammikuun 25 päivältä vuonna 1874 kertoo: "Herra Kuvernöörin kirjeen 15.8.-73. N:o 5918 johdosta kehoitettiin kunnan jäseniä vuodentulolla maksamaan pitäjän makasiineista annettuja lainoja, mutta kun havaittiin, että Miettilän, Leinikkälän ja Vehmaisten makasiineista annetut lainat jo kaikki ovat takaisin maksettuja, ja Sumpulan makasiinin hallitukseen kuuluvista jäsenistä ei ollut ketään, ja osakkaistakin vain kolme Iäsnä, ja nämä osakkaat sanoivat makasiinin hallituksen tässä asiassa yksinänsä voivansa päättää, niin asia jätettiin sillensä."

Sumpulan vallan lainajyvästön toimialue ja osakaspiiri olivat laajempia kuin toisten. Sille kertyi sen vuoksi suuremmat varastot viljaa. Sen toiminnassa ei näytä olleen mitään muistuttamista. Sen sijaan toiset kolme lainajyvästöä aiheuttavat joskus aihetta muistutuksiin kuntakokouksissa. Näiden yhdistämisestä on usein puhetta. Tilejä ei aina hyväksytty, vaan joskus määrättiin ne tekemään uudelleen. Vaikka näillä kolmella lainajyvästöllä ovat eri viljamakasiinit ja viljavarastot, niin ovat ne saman hoitokunnan hallinnassa. Vuonna 1878 päätettiin yhdistää Vehmaisten ja Miettilän lainajyvästöt. Leinikkälän lainajyvästö jätettiin silloin vielä erilliseksi, mutta vähän myöhemmin sekin yhdistettiin.


Jalmari Rontu
Sumpulan lainajyvästön pitkäaikainen esimies vaimonsa kanssa
 
Antti Ihalainen
toimi ansiokkaasti Raudun lainajyvästön pitkäaikaisena esimiehenä
 
Simo Loponen
Raudun lainajyvästön ja siemenrahaston johtokunnan jäsen ja viimeinen esimies

Kuinka suuria viljamääriä näissä jyvästöissä alkuvuosina liikuteltiin, siitä ei ole numeroita käytettävissämme. Mutta vuonna 1885 on Vehmaisten ja Miettilän valtojen lainajyvästöllä ollut seuraavat viljamäärät: 101 tynnyriä 27 1/2 kappaa ruista, 55 tynnyriä 1 1/4 kappaa ohraa ja 162 tynnyriä 21 2/3 kappaa kauraa. Samana vuonna on Leinikkälän vallan lainajyvästöllä ollut: 81 tynnyriä 5 1/2 kappaa ruista, 24 tynnyriä 16 kappaa ohraa ja 32 tynnyriä 1/2 kappaa kauroja. Sumpulan vallan lainajyvästöstä ei ole näitä numeroita, mutta sillä lienee ollut suunnilleen saman verran viljavaroja kuin näillä toisilla yhteensä.

Vuosi 1881 näyttää olleen jonkinlainen katovuosi, koskapa Vehmais-Miettilän ja Leinikkälän valtojen lainajyvästöjen tarkastajat esittävät kuntakokoukselle, että "velat saisivat jäädä maksamatta seuraavaan syksyyn saakka, koska nyt viime kesänä saatiin huono ruiskasvu". Tämän johdosta määräsi kuntakokous puheenjohtajansa "pyytämään Herra Kuvernöörin korkiaa suostumusta jättää velat toistaiseksi". Tuliko suostumus saatua, se ei käy selville asiakirjoista. Myöhemmin 1900-luvulla tuli varsin yleiseksi, että osa keväällä otetuista viljalainoista jäi syksyllä takaisin maksamatta. Tällöin uusittiin velkakirjat, ja lisättiin korko pääomaan. Kun osakkaat saivat myöhemmin itse näistä asioista päättää, ei näissä velkasuhteissa oltu enää niin ankaria kuin alkuaikoina.

27.10.1877 valitsi Raudun kuntakokous Vehmaisten, Miettilän ja Leinikkälän valtojen lainajyvästöjen hoitokuntaan vuosiksi 1878-1880 seuraavat henkilöt: Esimieheksi herra A. Eriksson, tilintekijäksi Juhana Muukka. Jäseniksi lampuodit Tuomas Mörsky, Juhana Soikkeli, Simo Junni ja Matti Kekki.
20.12.1877 valitsi kuntakokous Sumpulan vallan lainajyvästön hoitokuntaan vuosiksi 1878-1880 seuraavat henkilöt: Esimieheksi kapteeni Aleks. Fock. Muiksi jäseniksi kauppias A. Falin, karvari J. Pietiäinen, sekä Kaarle Mentu ja Antti Mentu. Vehmaisten, Miettilän ja Leinikkälän valtojen lainajyvästöjen esimieheksi valittiin v. 1881 hovinhoitaja Juhana Loponen. Muu hoitokunta jäi entiselleen. V. 1885 valittiin saman jyvästön esimieheksi Nikolai Lisitsin ja v. 1891 Petter Karlsson. Lainajyvästön hoitajaksi on v. 1892 valittu Mikko Kukko. Muu hoitokunta näyttää suurin piirtein pysyneen ennallaan, paitsi että uudeksi hoitokunnan jäseneksi tulee v. 1891 Mikko Loponen Varikselasta.

Sumpulan vallan lainajyvästön hoitokunta pysyi myös vuosikaudet alkuperäisessä muodossaan. Vuonna 1891 tulee uusiksi jäseniksi Petter Leppänen Huhdista ja Stefan Vaskelainen Raudunkylästä. Hoitajaksi valitaan v. 1897 kauppias V. Falin Palkealasta. Vuoden 1898 alusta valitaan Vehmais Miettilän ja Leinikkälän vallan lainajyvästön esimieheksi maanvilj. Aug. Thelin Potkelasta, ja muiksi jäseniksi: Mikko Loponen Varikselasta, Matti Ossi Sudenmäeltä, Juhana Loponen Leinikkälästä ja Juhana Kekki Potkelasta. Hoitajana on edelleen Mikko Kukko Haukkalasta. Sumpulan vallan lainajyvästön hoitokuntaan valittiin vuonna 1898 Tahvo Äikäs Raudunkylältä, Antti Sappinen Huhdista, Tuomas Paukku Korleelta ja Juho Korpelainen Kaskaalasta. Esimiehenä on edelleen Aleks. Fock.

Kuntakokous päätti 17.6.1899 yhdistää Leinikkälän ja Vehmais-Miettilän lainajyvästöt. Varikselan kylään rakennetaan uusi viljamakasiini, ja tähän kootaan kaikki kolmen jyvästön viljavarat. Vehmais Miettilän lainajyvästön hoitokuntaan valittiin kuntakokouksessa 30.9.1901 seuraavat: Mikko Orava Liippua, Simo Nuora Vehmainen, Filip Lius Leinikkälä ja Juho Kekki Potkelasta. Hoitajaksi valittiin M. Pennanen. Sumpulan lainajyvästön hoitokunta jäi entiselleen. Vehmais-Miettilän lainajyvästön hoitajaksi valittiin 24.9.1904 J. H. Kosonen. Vuonna 1907 valittiin Vehmais-Miettilän lainajyvästön hoitokuntaan: Antti Termonen Liippualta, Mikko Loponen Varikselasta, Mikko Lius Leinikkälästä ja Tahvo Rahikka Mäkrältä. Sumpulan lainajyvästön hoitajaksi valittiin v. 1900 Pekka Falin ja v. 1908 hovinhoitaja J. E. Mentu. Hoitokunta jää edelleen entiselleen, paitsi että uudeksi jäseneksi tulee Simo Äikäs Raudunkylältä.

Vuoden 1913 alusta valitaan Vehmais Miettilän lainajyvästön esimiehiksi Aug. Thelinin sijaan kauppias Mikko Valkonen, Maanselältä. Vuoden 1915 alusta valitaan saman jyvästön esimieheksi M. Valkosen jälkeen maanvilj. Juho Luomala Leinikkälästä ja hoitokunnan jäseniksi: Mikko Kukko Haukkalasta, Mikko Orava Liippualta, Heikki Määttänen Varikselasta ja Heikki Tepponen Haapakylästä. Sumpulan lainajyvästön esimiehenä on aina vuoteen 1915 saakka ollut Aleks. Fock. Tämän jyvästön säännöt on jo aikaisemmin uusittu ja jyvästö on siirtynyt kunnan omistuksesta osakkaiden omistukseen. Lainajyvästöä koskevista asioista päätetäänkin jo osakkaiden kokouksissa. Vehmais-Miettilän lainajyvästön sääntöjen muutosasia on useamman kerran esillä kuntakokouksissa. Vuonna 1915 saadaan tämänkin jyvästön säännöt uusituiksi ja osakkaat saavat itse kokouksissaan senjälkeen päättää jyvästön asioista. `Pitäjä jakaantui näin kahteen lainajyvästöpiiriin. Vehmais Miettilän lainajyvästön alaisuuteen kuuluivat sääntöjen mukaan seuraavat kylät: Haapakylä, Haukkala, Huttula, Kelliö, Keripata, Kopola, Kuusenkanta, Kärsälä, Leinikylä, Liippua, Luukkalanmäki, Maanselkä; Miettilä, Miitronmäki, Mäkrä, Nuijala, Orjansaari, Pienporkku, Pirholanmäki, Potkela, Raasuli, Savikkola, Savola, Sunikkala, Suurhousu, Sudenmäki, Terola, Tokkari, Vakkila, Variksela, Vehmainen ja Vepsa.

Sumpulan lainajyvästön alueeseen kuuluivat seuraavat kylät: Aliska, Huhti, Kaskaala, Korlee, Kuninkaanselkä, Palkeala, Pienautio, Raudunkylä, Riikola, Ristautio, Räiskylä, Sirkiänsaari ja Suurporkku. Sumpulan lainajyvästö toimi aluksi Sumpulan hovin luona olevassa vilja aitassa. Toiminnan laajentuessa se osakkaiden päätöksellä muutettiin lainauspiirin keskelle, Palkealan kylään. Pekka ja Maria Falinilta ostettiin 1916 tontti, johon viljavarasto jo aikaisemmin oli rakennettu. Näihin aikoihin oli tällä lainajyvästöllä seuraavat määrät viljaa: ruista 75 hl., ohraa 57 hl. ja kauraa 335 hl. Rahaakin oli 4.200 ruplaa, jotka esimies A. Fock oli vienyt pietarilaiseen pankkiin korkoa kasvamaan. Ruplan romahtaessa v. 1918 aiheutui siitä lainajyvästölle huomattava vahinko.

Sumpulan lainajyvästön hoitajana toimi vuosina 1922-1928 Antti Juosinp. Nuija Palkealasta, vuosina 1929-1930 Nikolai Falin, Palkealasta, vuosina 1931-1933 Kusti Loponen Kaskaalasta, ja 1934 lähtien Johannes J.p. Nuija, Palkealasta. Hoitokuntaan kuului vuosina 1922-1924, esimiehenä Nikolai Falin, jäseninä V. Lilloiva, Kuninkaanselältä, Simo Äikäs, Raudunkylältä, Matti Leppänen, Huhdista, ja Heikki Paakkinen, Riikolasta. Vuonna 1924 valittiin hoitokuntaan Matti Leppäsen tilalle Juho Sappinen, Palkealasta ja vuonna 1925 Simo Äikään tilalle Aleks. Poduschkin, Palkealasta. Vuonna 1927 valittiin hoitokuntaan Matti Mikonp. Pusa, Sirkiänsaarelta ja Pekka Loponen, Kaskaalasta. Jyvästön esimieheksi valittiin vuonna 1928 Aleks. Poduschkin ja 1930 Jalmari Rontu, molemmat Palkealasta. Muu hoitokunta toimi jokseenkin entisenlaisena. Vuodesta 1933 lähtien on hoitokunnan muina jäseninä ollut: Nikolai Poduschkin, Palkealasta, Antti Pusa, Kaskaalasta,. Heikki Paakkinen, Riikolasta ja Matti Leppänen, Huhdista. Vuonna 1939 valittiin hoitokuntaan Heikki Paakkisen tilalle Juho Sappinen. Puhdas omaisuus v. 1939 alussa oli 219.185 mk.

Vehmais Miettilän lainajyvästön hoitajaksi valittiin vuonna 1916 maanvilj. Juho Pietiäinen. Vuonna 1924 joutui toimi uudelleen J. H. Kososelle ja vuonna 1929 siirtyi hoitajan toimi maanvilj. Hannes Ihalaiselle, Mäkrältä. Esimieheksi tulee v. 1925 Heikki Määttänen Varikselasta ja v. 1930 Antti J.p. Ihalainen Mäkrältä. Viimeisen, pitkäaikaisen hoitokunnan jäseninä ovat Simo Loponen Varikselasta, Eino Valkonen Potkelasta, Juho Mentu Vehmaisista ja Antti Tuokko Savolasta.

Kun lahjoitusmaa asukkaat saivat tilansa itsenäisiksi vuoden 1886 seuduissa, alkoi yleinen taloudellinen vaurastuminen. Viljan viljelyksessä siirryttiin voimaperäisempiin muotoihin. Vuoden 1918 jälkeen alkoi nousukausi, jonka veroista ei paikkakunta aikaisemmin ollut saanut kokea. Kun raja sulkeutui ja halvan viljan tulo Venäjältä estyi, oltiin pakotettuja turvautumaan omaan rautulaiseen maahan. Pian alkoivatkin suot ja niityt, ahot ja vesakot muuttua pelloiksi. Viljaa alkoi tulla riittävästi omiksi tarpeiksi, liikenipä sitä monilta myytäväksikin. Lainajyvästötkin jäivät näin ollen toisarvoiseen asemaan. Siitä huolimatta ne kasvoivat vuosi vuodelta. Aina löytyi niillekin asiakkaita.

Vuonna 1936 muutetaan Vehmais-Miettilän lainajyvästön sääntöjä ajanmukaisemmiksi. Nimeksi tulee: Raudun lainajyvästö ja siemenrahasto. Laatupuhtaan siemenviljan hankkimiseen kiinnitetään tämän jälkeen yhä suurempaa huomiota. Seuraavassa esitämme muutamia tämän jyvästön kasvua osoittavia lukuja: Vuonna 1901 oli tällä lainajyvästöllä tilin mukaan seuraavat määrät viljaa: 385 hl. 53 l. ruista, 155 hl. 5 l. ohraa, 423 hl. 73 l. kauraa. Samana vuonna saadaan korkoina 6% mukaan 20 hl. ruista, 7 hl. ohraa ja 26 hl. kauraa. Rahaa ei siihen aikaan lainajyvästöllä ole. Kaikki menotkin maksetaan jyvissä. Saman tilin mukaan sai hoitaja palkkaa vuodessa 7 hl. 7 l. ruista, 2 hl. 53 l. ohraa, ja 9 hl. 27 l. kauraa. Hoitomiehet saivat yhteensä 23 päivästä 3 hl. 45 l. ohraa, mittamiehet 15 päivästä 3 hl. 75 l. ohraa.

Vasta vuonna 1915 aletaan kartuttaa jyvästölle myös rahavaroja. Rahatilille siirretään noin 80 hl. viljaa, ja vuotuiset korot kannetaan sen jälkeen rahana. Tämän jälkeen voidaan palkkojen maksussakin siirtyä rahapalkkoihin. Kun viljavarastot aina vain vuosi vuodelta lisääntyvät, aletaan vuoden 1925 jälkeen niitä usein myydä huutokaupalla. Tällöin rahavarat alkavat luonnollisesti karttua yhä nopeammin. Vuonna 1931 on rahavaroja jo noin 90.000 mk. Viljavaroja on lainajyvästöllä v. 1911 seuraavat määrät: 464 hl. ruista, 195 hl. ohraa ja 619 hl. kauraa. Viljavarasto ei näistä määristä enää sanottavasti suurene sen vuoksi kun niitä aletaan muuttaa vuosittain rahaksi. Vuonna 1937 siirrytään viljan mittaamisessa kiloihin, siten että ruishehto lasketaan 70 kg., ohrahehto 60 kg. ja kaurahehto 47 kg. painoiseksi. Tällöin on lainajyvästöllä viljaa seuraavat määrät: 29.149 kg. ruista, 7.420 kg. ohraa ja 28.813 kg. kauraa.

Laadultaan ne viljamäärät, joista tässä on selostettu, olivat sekaviljaa. Kun osakkaat, ne jotka ottivat keväisin lainoja jyvästöstä ja syksyllä ne maksoivat, viljelivät eri viljalaatuja, oli mahdotonta viljalaatuja varastossa mitenkään lajitella. Kun kosteaa ja huonoa viljaa ei vastaanotettu, pysyi vilja kuitenkin kohtalaisen hyvänä, ja vaikkei mitään takeita sen itävyydestä annettu, käyttivät monet sitä kuitenkin siemeneksi. Monet väittivät, liekö ollut leikkiä vai totta, että lainajyvästöstä otettu vilja kasvoi parhaiten, se kun oli sekalaatua, niin eri viljalajit kasvoivat kilpaa toistensa kanssa. Vasta viimeisen 5 vuoden aikana alkoi lainajyvästö hankkia ja osakkailleen lainaksi antaa laatupuhdasta siemenviljaa. Sitä hankittiin siemenviljakauppaa harjoittavilta tukkuliikkeiltä, Raudun Osuuskaupalta, ja myöhemmin Raudun kunnalliskodin maatilalta. Tässä viimeisessä siemenviljan jaossa, joka tapahtui keväällä 1939 annettiin lainaksi seuraavia viljalaatuja: Kauraa "Kultasade 2" itävyys 97 %, hinta 2 mk kg. Ohraa "Binder", itävyys 98 %, hinta mk 2:80 kg. Kevätvehnää "Timantti", itävyys 99 %, hinta mk 2:70 kg. Näin hyviä viljalaatuja pystyttiin siis jo saamaan omalta paikkakunnalta.

Vuoden 1915 seuduissa, rahavarojen karttuessa, alkaa lainajyvästö viljalainojen ohella antaa osakkailleen pieniä rahalainoja. Nämä lainat annetaan etupäässä siemenviljan ostoa varten. Ne ovat aluksi vain 300-500 mk suuruisia, eivätkä myöhemminkään nouse kuin 1000 mk suuruisiksi. Kun osakkaita oli paljon ja rahavarat vähäisiä, täytyi rajoittaa summien suuruutta, että mahdollisimman moni osakas pääsi näistä rahalainoistakin osalliseksi. Siihen aikaan oli raha arvossaan ja näilläkin määrillä pystyttiin siemenpulasta selviämään. Näitä lainoja hakivatkin vain pientilalliset, joiden siementarpeetkaan eivät olleet kovin suuret. Yleensä lainajyvästöä, sekä vilja että rahapuolta käyttivät ja koroilla kartuttivat heikommassa taloudellisessa asemassa olevat pienviljelijät. Suuremmat ja varakkaammat maanviljelijät harvoin tarvitsivat viljaa lainata, kun sitä oli omastakin takaa yli oman tarpeen. Jos he taas rahaa tarvitsivat lainata, olivat tarpeet suurempia kuin lainajyvästö pystyi antamaan. Sen vuoksi he käyttivätkin yleisemmin rahalaitoksia, pankkeja ja kassoja.

Lainajyvästöjen tarpeellisuus saatettiin joskus tehdä kyseenalaiseksi, Etenkin vuosina 1934-39, jolloin viljan viljelyksessä Raudussakin pyrittiin laatupuhtaisiin viljalajeihin, väitettiin usein, että lainajyvästöt ovat pahimpia sekaviljan levittäjiä. Lainajyvästöjen johto ei tahtonut tällöin olla kehityksen jarruna, vaan päinvastoin ryhtyi se edistämään laatupuhtaiden viljalajien viljelyä paikkakunnalla. Sääntöjä sekä toimintamuotoja muutettiin. Syömävilja ja siemenviljavarasto eroitettiin toisistaan ja siemenviljaksi ryhdyttiin hankkimaan vain laatupuhtaita lajeja, kuten jo edellä on mainittu. Luonnollisesti ei tällöin kukaan pystynyt tekemään kyseenalaiseksi lainajyvästöjen tarpeellisuutta. Mitä aikaisempaan toimintaan tulee, niin kun taloudellinen kehitys oli alkuasteillaan, eivät vaatimuksetkaan olleet kovin suuret. Riitti kun sai viljaa, olipa se mitä laatua tahansa. Kun viljelijän omaa kasvua jostain' syystä kohtasi kato, niitä sattui alkuaikoina usein, oli hyvä että pääsi taas elämisen alkuun ja sai viljaa lainaksi. Jos taas yleinen katovuosi sattui, oli hyvä olemassa viljavarastoja. Ei silloin kukaan kysellyt, mitä laatua vilja oli. Pääasia oli, että oli viljaa ja sitä sai tarpeeseen lainata, olipa se mitä laatua tahansa. Tältä pohjalta asioita katsellen, on meidän myönnettävä, että lainajyvästöt olivat erittäin tarpeellisia laitoksia, ja ovat ne toiminnallaan olleet osallisina paikkakunnan taloudellisen kehityksen kohottamisessa.

Talvisodan alkaessa 30.11.1939, olivat lainajyvästöjen viljavarastot tyhjinä. Omaisuus oli lainoina osakkailla. Jyvästöjen toiminta kohdistui tämän jälkeen lainojen perimiseen. Rautulaiset ovat yleensä rehellistä väkeä. Kun velalliset saivat korvauksia menettämästään omaisuudesta, maksoivat he velkansa myös jyvästöille. Kun nämä lainajyvästöt 30.9.1948 lakkautettiin, luovuttivat ne jäljellä olevat varansa valtiolle. Raudun lainajyvästö ja siemenrahasto luovutti tällöin pyörein luvuin 382.000 mk ja Sumpulan lainajyvästö 302.000 mk.