Voimistelu- ja urheilutoiminta

Raasulin Voimistelu- & Urheiluseura

Raasulin voimistelu- ja urheiluseura perustettiin pitäjän äärimmäiseen rajakylään, Raasuliin elokuussa 1911. Perustavia jäseniä ja innokkaimpia toimihenkilöitä olivat: kauppias Kalle Kerminen, opiskelija Aleksander Klossner, (nykyisin professori), myymälänhoitajat Juho Kerminen ja Simo Junni, maanviljelijät Antti Tuokko ja Ville Paukkunen sekä neidit Helena Myöhänen ja Maikki Kyllästinen. Toiminta lähti heti lupaavaan alkuun. Seuran yhteyteen perustettiin samana vuonna mies- ja naisvoimisteluosastot sekä ompeluosasto. Samaten perustettiin jo saman vuoden syyskuun 6. päivänä oma kirjastokin.


Raasulin V. & U-seuran urheilijoita. Vasemmalta: Ville Hännikäinen, Otto Ihalainen
Ville Junni, Simo Junni, Hannes Ihalainen ja Kalle Kerminen.

Seuran toiminnassa pantiin aluksi pääpaino voimistelulle, mutta ennen pitkää ruvettiin harjoittelemaan myös vapaaurheilua. Ohjelmassa oli myös oman kentän ja talon hankkiminen. Varojen hankkimista varten pyydettiin arpajaislupaa, jota ei kuitenkaan saatu. Silloisten viranomaisten epäävässä lausunnossa sanottiin mm. "että kertyvät varat olisi aikomus käyttää sellaiseen tarkoitukseen, joka ei ole mistään suuresta merkityksestä."

Iltamilla ja keräyksillä saatiin kuitenkin ennen pitkää jonkun verran varoja. Hankittiin noin hehtaarin suuruinen maa-alue, Kärsälän tien varrelta. Tontille rakennettiin ensin juoksurata ja ruvettiin pitämään urheiluharjoituksia, myöhemmin myös kilpailuja. V. 1915 alettiin rakentaa omaa taloa. Kauppias Juho Kermiseltä saadun lainan turvin valmistui talo 6 päivänä helmikuuta 1916. Vaatimaton se oli, mutta olihan se oma ja toistaiseksi oli siinä tilaa. Myös kirjastoa kartutettiin ja oli seuralla vuoden 1916 lopussa noin 200 sidettä. Seuran urheilumaine nousi sitkeiden harjoitusten ansiosta nopeasti. Ennen pitkää kohosi seuran riveistä miehiä, jotka vapaaurheilun alalla saavuttivat huomiota jo Raudun ulkopuolellakin. Mainitsemme tässä muitten joukosta innokkaimmat urheilumiehet Hannes Ihalaisen ja Tuomas Kermisen. Molemmat juoksivat Käkisalmessa v. 1915 kesäkuussa kansallisissa kilpailuissa, joissa 1500 mt. matkalla Hannes Ihalainen oli ensimmäisenä ja 400m juoksussa neljäs. Tuomas Kerminen oli 5000m juoksussa kolmas ja tunnin juoksussa toinen, juosten tunnissa 15.621 metriä. Hän olikin kannakselaisista paras, sillä ensimmäisen palkinnon voitti silloinen suurjuoksija Kämäräinen. Paitsi vapaaurheilua harrastettiin seurassa myös hiihtourheilua. Koskijärven jäällä järjesti seura joka kevättalvella hiihtokilpailuja, joihin osallistui kilpailijoita ympäri pitäjää.

Kun päästiin ajassa eteenpäin, havaittiin, että rakennettu talo, sekä urheilukenttä olivat liian syrjässä, joten talo ja kenttä myytiin. Tilalle ostettiin sitten maata uutta urheilukenttää varten läheltä Pietariin vievää maantietä. Kentän läheisyydessä sattui olemaan myytävä talo, jonka seura myös osti ja kunnosti tarkoitustaan vastaavaksi. Kun seura pystyi järjestämään arvokkaita kilpailuja ja hyväohjelmaisia iltamia, oli talossa iltamaväkeä riittämiin. Myös Venäjän puolelta kävi runsaasti iltamavieraita, (etupäässä inkeriläisiä) niin kauan kun raja oli auki (v. 1918 saakka). Ohjelmansuorittajia oli runsaasti, sillä paikkakunnalla majailevasta rajavartiostosta saatiin aina ohjelmansuorittajia paikkakuntalaisten lisäksi ja innostusta riitti.

Vuoden 1918 jälkeen muuttui tilanne sikäli, että Venäjän raja suljettiin, jonka takia lukuisat seuran toimihenkilöt, etenkin kauppa-alalla olleet, muuttivat paikkakunnalta, ja rajavartiostossa tapahtui myös uudelleenjärjestelyjä, josta seuran toiminta joutui kärsimään. Ennen pitkää seuran toiminta kuitenkin kohosi rajavartioston ansiosta. V. 1918 loppupuolella päätti seura liittyä jäseneksi koko pitäjää käsittävään V.- & U.-seura "Kehitykseen". Sen toiminta ei kuitenkaan kestänyt kauan. Toimihenkilöt muuttivat paikkakunnalta ja seura "sammui". Raasulin V.- & U.-seura jäi edelleen itsenäiseksi seuraksi. Rajavartioston kehitystä silmälläpitäen järjestettiin myös seuran toiminta sen toivomusten mukaiseksi, hiihtourheilua edistäväksi. Talvisodan syttyessä, ensimmäisien laukausten jälkeen tuhosi tuli seuran talon ja arkiston.

Voimistelu- & Urheiluseura Kehitys

Raudussa toimivat urheiluseurat olivat verrattain pieniä ja niiden toimintaa haittasi keskuskentän puute. Pienet seurat eivät pystyneet lähettämään pitäjästä ulospäin, suurempiin kilpailuihin, kilpailukykyisiä joukkueita. Sen vuoksi päättivät silloiset Raudun urheilumiehet v. 1917, perustaa koko pitäjää käsittävän V.- & U.-seuran, jolla olisi haaraosastoja jokaisessa suuremmassa kylässä. Nämä haaraosastot saisivat sisäisesti toimia aivan itsenäisesti, mutta kun tarvittiin edustusta pitäjän ulkopuolelle, silloin kaikki rautulaiset urheilijat olisivat esiintyneet yhden seuran jäseninä. Perustetulle keskusseuralle annettiin nimi Kehitys.

Perustajajäsenistä muistetaan: kauppiaat Kalle ja Väinö Kerminen, ylioppilas Aimo Kytö, kaupanhoitajat Emil Turkulainen, Kusti Pietinen ja Simo Junni. Seuran toiminta aloitettiin ostamalla kirkonkylästä alue urheilukenttää varten. Kenttä oli jo sinänsä miltei valmis luonnonkenttä, tasainen, kuiva ja erinomaisella paikalla. Kilpailuja järjestettiin jo ensimmäisenä kesänä tuhka tiheään, ja osanottajamäärä oli sangen runsas. Samoin järjestettiin myös iltamia. Kyläosastoja ryhdyttiin myös perustamaan ja saatiinkin niitä syksyyn mennessä moneen kylään. Varsinainen urheilurynnäkkö aiottiin aloittaa v. 1918 kesällä. Väliin tullut sota keskeytti kuitenkin kaiken toiminnan. Toimihenkilöt joutuivat hajaantumaan eri suunnille ja suunniteltua yhteisjohtoa ei onnistuttu järjestämään. Perustetut alaosastot eri kylissä, huomattuaan, että keskusseuran johto oli hajaantunut, perustivat jokainen oman seuransa, taikka liittyivät jonkun muun seuran urheiluosastoksi. Pääseura Kehitys jäi toistaiseksi kuolleeksi pisteeksi. Vuonna 1930 J. P. Kokko ja K. Asomaa herättivät seuran taas henkiin. Kerättiin entiset jäsenet ja pidettiin kokouksia. Valittiin myös johtokunta, johon tulivat J. P. Kokko puheenjohtajaksi, Antti Määttänen varapuheenjohtajaksi, K. Asomaa sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi. Muiksi johtokunnan jäseniksi tulivat Kalle Hinkkanen, Armas Rastas ja Simo Loponen. Tämän johtokunnan tärkeimpinä toimenpiteinä oli hankkia seuralle juridiset oikeudet, ja pelastaa seuran kenttä pitäjäläisten hyväksi.

Tässä onnistuttiinkin. Tämä keskellä kirkonkylää sijaitseva urheilukenttä päätettiin lahjoittaa eräälle suuremmalle järjestölle, sillä ehdolla, että se tulee palvelemaan kaikkia Raudun urheilualoja, ja on kenttä luovutettava urheilukilpailuihin ja urheiluharjoituksiin kaikille Raudussa toimiville seuroille ja järjestöille, mikäli tila sallii. Myös oli tarkoitus lähiaikoina kunnostaa ja suurentaa tätä kenttää. Kunnan kanssa käytiin neuvotteluja lisämaan saannista koulutontista, jolloin myös kansakoululaiset olisivat saaneet käyttää tätä kenttää. Näissä neuvotteluissa päästiinkin hyvään yhteisymmärrykseen. Kun Kehityksen toiminnalle ei katsottu enää olevan muita mahdollisuuksia ja kun kentän olemassaolo saatiin turvatuksi, päätettiinkin seuran toiminta kokonaan lopettaa. Niin lyhyt kuin sen toiminta olikin, on ansioksi katsottava, että rautulaisille saatiin hyvälle paikalle urheilukenttä, joka itsenäisyytemme aikana sai olla lukuisten, mitä erilaatuisempien kisojen ja kilpailujen näyttämönä.

Maanselän Voimistelu- ja urheiluseura

Maanselän Voimistelu- ja urheiluseuran alueen muodostivat Maanselän, Pirholanmäen, Huttulan, Kuusenkannan, Tokkarin ja Terolanmäen kylät, jotka kaikki, Maanselkää lukuun ottamatta olivat pienehköjä, välittömästi Maanselkää rajoittavia kyliä. Kansan keskuudessa käsiteltiin nämä kylät, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta yhtenäisenä Maanselän kylänä. Seuran perustamisvaiheen aikana tunnettiin alueen nuoriso vallattomaksi, jopa villiksikin. Kortinpeluu, tappelu ja kaikenlainen ilkityö kuuluivat silloisen nuorison vapaa-ajan harrastuksiin.

V. 1916 seurattiin sanomalehdistä Olympialaisuutisia ja urheilutuloksia, joitten perusteella muutamat kylän nuoret alkoivat harrastaa urheilua. Niinpä kauppiaanpoika Jalmari Pehkonen yhdessä naapuriensa Lennart Thusbergin ja Kaarlo Asomaan kanssa järjestivät juoksuratoja Pietarin ja Kärsälän tien varteen, hankkivat keihään sekä hyppytelineet. Tämän ryhmän ympärille kokoontui muitakin kylän poikia ja "hiljaiset harjoitukset" olivat silloin tällöin aina käynnissä.


Maanselän ja Vepsan jalkapallojoukkueet.

Seuraavana keväänä v. 1917 kokoontuivat edellä mainittujen lisäksi Aleks. Haajanen, T. Mentu, Paavo Nahkuri ja Juho Haajanen kaikille maanselkäläisille tunnetulle "Tokkarin niitylle", joka havaittiin oivalliseksi urheilukentäksi. Täällä sitten suunniteltiin seuran perustamismahdollisuutta Maanselälle. Neuvottelun tuloksena oli, että seura joskus perustetaan, mutta sitä ennen päätettiin ruveta pitämään säännöllisiä urheiluharjoituksia. Niin tehtiinkin. Vähitellen saatiin lisäjoukkoa ja "Tokkarin niityllä" urheiltiin pitkin kesää. Syksyllä, kun kylään saapui osuuskaupan myymälänhoitajaksi Kusti Pietinen, ruvettiin toden teolla perustamaan kylään urheiluseuraa. Se perustettiin tammikuun alkupäivinä Juho Haajasen talossa suuren innostuksen vallitessa. Se alistettiin V- & U. -seura "Kehityksen" alaosastoksi. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Kusti Pietinen. Johtokuntaan tulivat: Jalmari Pehkonen, Juho Haajanen, Helena Haajanen, Reino Heinonen, Matti Nahkuri, K. Asomaa ja Paavo Nahkuri. Näistä tuli varapuheenjohtajaksi J. Pehkonen, sihteeriksi R. Heinonen ja rahastonhoitajaksi Juho Haajanen. Seuran toiminta pantiin heti alulle. Määrättiin tammikuun loppupuolella pidettävät hiihtokilpailut ja iltamat.

Seuran talokysymys oli heti ratkaistu, kun Juho ja Helena Haajanen lupasivat isohkon talonsa seuran käytettäväksi "milloin vain". Ensimmäisiin hiihtokilpailuihin oli osanottajia lähemmäs 20. Myös ensimmäinen iltama osoittautui ohjelman puolesta täysin onnistuneeksi. Kohtalo oli suonut tämän ensimmäisen iltaman myös seuran viimeiseksi. Elettiin vapaussodan kynnyksellä ja siksipä oli viime päivinä rajalta päin tämän tästä kuulunut epäilyttäviä viestejä.

Muutaman päivän perästä alkoi vapaussota ja maanselkäläisten oli jätettävä kylänsä ja paettava etäämmäs. Sodan päätyttyä oli pitäjässä tapahtunut sellaisia mullistuksia, jotka vaikuttivat ratkaisevasti myös seuran kohtaloon. Seuran innokas puheenjohtaja Kusti Pietinen oli kaatunut sodassa. "Kehityksen" johtokunta oli myös hajaantunut. Kun seuran alaosastot eivät olleet virallisia, ei Maanselän osastokaan saanut toimilupaa alaosastona. Siksipä ruvettiinkin vakavasti ajattelemaan oman, itsenäisen seuran perustamista.

Perustava kokous pidettiin J. Haajasen talossa tammikuun alkupäivinä 1919. Kylään päätettiin perustaa itsenäinen V.- & U.-seura, jolle nimeksi annettiin Maanselän Voimistelu- ja urheiluseura "Tarmo" ry. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Kaarlo Asomaa, sihteeriksi Aleks. Haajanen ja rahastonhoitajaksi Juho Haajanen, sekä johtokuntaan samat henkilöt, jotka olivat olleet "Kehityksen" aikana. Lisäksi tulivat Juho Haukka, Topias Mentu ja Pekka Olkkonen. Koska seuran säännöt olivat ns. "kotitekoisia", ei seuraa saatu rekisteriin ennen kuin neljännen yrityksen jälkeen.

Silloinen nimismies R. J. Relander antoi seuralle kuitenkin toimiluvan ja seuran toiminta pääsi heti täyteen vauhtiin. Järjestettiin lukuisia urheilukilpailuja ja retkiä. Iltamatoiminta saatiin myös heti hyvään vauhtiin. Alkuvuosina pidettiin iltamat ja juhlat J. Haajasen talossa. Vierailuretkiä tehtiin myös naapurikyliin etupäässä Mäkrälle ja kirkonkylään. Järjestettiin myös arpajaisia, jotka onnistuivat joka kerta. Myöhemmin, kun seuralle karttui rahavaroja, ryhdyttiin oman talon rakentamiseen. Taloa varten saatiin tontti hyvin edulliselta paikalta. Vanhemman väestön suosio saavutettiin ennen pitkää, jonka ansioksi on luettava se, että talon rakennustarpeet saatiin pääasiallisesti talkoovoimin. Myös rakennustöitä tehtiin talkoovoimilla siksi paljon, että muutaman kuukauden perästä rakennusvaiheen alkamisesta saatiin talo sellaiseen kuntoon, että siinä voitiin pitää iltamia. Myöhemmin kunnostettiin talo ajanmukaiseen kuntoon, joten siinä oli juhlasali noin 200 hengelle, näyttämö, pukuhuoneet, ravintolahuone, vaatesäiliö ja vahtimestarin asunto.

Varsinaiset urheiluharjoitukset pidettiin edelleen "Tokkarin niityllä", joka alue, noin 1.3 ha ostettiin seuran omaksi ja kunnostettiin. Kentällä oli alkuaikoina, ennen talon rakentamista myös avonainen lava, jossa kesäisin järjestettiin iltamia. Seuratalo muodostui keskeiseksi kokoontumis- ja juhlapaikaksi. Niinpä kaikki kyläläisten kokoukset ja suurin osa perhejuhlista pidettiin seuran talossa. Vanhempi väki ei koskaan katunut sitä, että kylään oli saatu seura, urheilukenttä ja seuratalo. Aina vain sanottiin sitä, miksi sitä ei tehty ennemmin.


Maanselän "Tarmon" talo.

Seuran tarkoituksena ei ollut kasvattaa ja kehittää huippu-urheilijoita, vaan pääpaino oli pantu nuorison kasvattavaan puoleen. Antaa nuorisolle mahdollisuuksia sopiviin ruumiinharjoituksiin ja järjestää sopivia toimintamuotoja vapaa-ajan viettämiseen. Siinä tehtävässä se myös onnistui. Seuran toiminnassa ei ollut koskaan yleisesti tunnettuja lamaannustiloja, sillä sen keskuudesta kasvatettiin ja kasvoi jatkuvasti uusia työntekijöitä siksi kunnes vanhemmat väsähtivät. Kaikki toimihenkilöt toimivat epäitsekkäästi ja täydellä tarmollaan seuran hyväksi. Näitten toimihenkilöitten ansioksi on luettava myös se, että kylä pystyttiin pitämään yksimielisenä. Kylässä ei tunnettu mitään ristiriitoja eikä eripuraisuutta.

Kun talo oli pystytty rakentamaan täysin velattomana, niin luovutettiin se erilaisiin yleishyödyllisiin ja hyväntekeväisyystarkoituksiin täysin vapaasti valoineen ja lämpöineen, joka oli omiaan lisäämään seuran suosiota.

Seuran jäsenmäärä vaihteli 60-100 välillä, joista enemmän kuin puolet oli aktiivisessa toiminnassa mukana. Jäsenten keskuudesta kohosi ennen pitkää henkilöitä, joita käytettiin yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä ja muissa huomattavissa toimissa. Vaikkakin seuran tarkoituksena ei ollut erikoisten urheilukykyjen kehittäminen, oli seuran jäsenten joukosta silti kasvanut urheilijoita, jotka ovat menestyksellisesti pystyneet kilpailemaan omalla sekä vierailla paikkakunnilla.

Alkuaikoina kulki seura vuosikausia kärkipäässä Raudun edistysseurojen hiihdossa saavuttaen siinä etusijan ja voittaen kiertopalkinnon omakseen. Jalkapalloiluun innostuttiin siinä määrin, että vapaa-aikoina oli suurin osa kylän väestöstä kentällä, toiset pelaamassa ja toiset seuraamassa otteluja. Tehtiin lukuisia vierailuretkiä naapurikyliin, jossa kilpailtiin ja kutsuttiin taas naapurikyläläiset "meille" vastavierailulle.

Yli 30 vuotta joko johtokunnassa tai muuten aktiivisesti seuran toiminnassa mukana olleista muistetaan: Juho ja Helena Haukka, Aleks. Haukka, Matti Nahkuri, Nikolai Sorvali, Adam Tuhkunen ja Kaarlo Asomaa, joka viimemainittu on kutsuttu seuran kunniapuheenjohtajaksi.
Seuran esimiehinä ovat toimineet: Kaarlo Asomaa, Einari Thusberg, Iivari Haajanen, Väinö Mentu ja Einari Leppänen. Sihteereinä ovat olleet: Juho Hajanen, Reino Heinonen, Aleks. Haajanen, Anna ja Aili Kähäri. Rahastonhoitajina: Juho Haajanen, Reino Heinonen, Topias Mentu ja Ville Kukkonen.

Seuran omaisuus, sekä talo että kaikki irtain tuhoutui talvisodan syttyessä. Kun v. 1943 uudestaan palattiin Rautuun, yritettiin myös seuran toiminta saada alulle. Uusi sota keskeytti kaiken ja toiminnassa ei päästy toimihenkilöitten vaalia pidemmälle. Menetetystä omaisuudesta saatiin pieni korvaus, joka aiotaan käyttää seuran toiminnan alkupääomaksi. Seuralla on aikomus jatkaa toimintaansa jossakin rautulaisten sijoitusalueella. Toistaiseksi ei ole paikkaa määritelty.

Mäkrän V.- & U.-seura Sovinto

Vuoden 1920 seuduissa valtasi urheiluinnostus myös Mäkrän kylän nuoret. Päätettiin perustaa voimistelu ja urheiluseura. Kun kylän nuorisoseuran piirissä oli sattunut pieniä erimielisyyksiä, jopa riitojakin, niin annettiin uudelle seuralle nimeksi "Sovinto". Ajateltiin, että tällainen nimi aina muistuttaa seuran jäseniä pysymään sovussa ja työskentelemään yhteisymmärryksessä seuran päämäärien saavuttamiseksi. Seura perustettiin suuren innostuksen vallassa, ja melkein koko kylän nuoriso liittyi siihen jäseniksi. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Jalmari Ihalainen puheenjohtajaksi, A. Heino, sihteeriksi ja muiksi jäseniksi Armas Ihalainen, Hannes Ihalainen, Hilja Tereska ja Emma Rahikka.

Talo ja urheilukenttä järjestyivät uudelle seuralle kuin itsestään. Kanttori J. H. Kososen johtama lauluseura "Kipinä" oli laulamalla koonnut varoja, ja rakennuttanut oman talon Mäkrälle, tasaiselle aholle Leinikylänjärven rannalle. Kun lauluinnostus oli näihin aikoihin kääntynyt enemmän hengelliselle alalle ja kuorosta tullut kirkkokuoro, pidettiin lauluharjoituksia kansakoululla ja seuratalo jäi toisarvoiseen asemaan. Niinpä luovuttikin lauluseura talon ja kentän uuden seuran vapaaseen käyttöön. Myöhemmin myi lauluseura talon ja tontin voimistelu ja urheiluseura Sovinnolle sekä Mäkrän nuorisoseuralle yhteisesti. Hinta oli niin pieni, (muistaakseni 6.500 mk), että se pikemmin oli lahja kuin kauppa. Tontin oli lauluseura aikoinaan ostanut Maria ja Jalmari Vesalaiselta. Se oli kuitenkin kovin pieni, mutta kun vieressä oli runsaasti tasaista ahoa, käytettiin sitä jatkuvasti, mainittujen omistajain luvalla, kaikenlaisiin urheilutarkoituksiin.

Potkupallokilpailut olivat seuran toiminnan alkuvuosina erittäin suosittuja. Tuskinpa lie kylässä ollut ainoatakaan poikaa, joka ei siihen olisi osallistunut. Vieläpä nuoremmat ukkomiehetkin ottivat siihen osaa. Kilpailtiin, ei ainoastaan oman seuran piirissä, vaan myös naapurikylien: Orjansaaren, Maanselän ja Vehmaisten kylien potkupallojoukkueiden kanssa. Nämä naapurikylien joukkueet kävivät Mäkrän kentällä kilpailemassa kylän joukkuetta vastaan ja Mäkrän joukkue teki taas vastavierailuja naapurikylien kentille samassa tarkoituksessa. Myöhemmin tuli pesäpallopeli suosituksi, ja sen merkeissä järjestettiin kentällä usein harjoituksia ja kilpailuja.


Mäkrän seurojen talo.

Myös muuta urheilua harrastettiin. Heitettiin kiekkoa ja keihästä. Työnnettiin kuulaa. Hypättiin pituutta ja korkeutta. Juostiin lyhyempiä matkoja ja harrastettiin monta muuta urheilun alaa. Järjestettiin sekä jäsenten välisiä, että yleisiä urheilukilpailuja. Kun touhu kentällä lopetettiin, mentiin hikisinä läheiseen järveen uimaan, jossa huuhdottiin pois hiet ja pölyt. Myös juhlia ja iltamia järjestettiin kentällä ja talossa. Yleisöä kävi näissä tilaisuuksissa runsaasti, jopa naapuripitäjistäkin saakka. Tilaisuuksissa kannettiin pieni pääsymaksu, ja näin saaduilla varoilla ostettiin urheiluvälineitä ja palkintoja, sekä korjattiin taloa ja kenttää. Järjestettiinpä joskus retkeilyjä naapuriseurojenkin taloille, joissa muun ohjelman loputtua esitettiin näytelmäkappaleitakin. Talvisin järjesti seura hiihtokilpailuja miehille, naisille ja pojille. Seuran jäsenet ottivat myös osaa muiden seurain järjestämiin hiihto ja urheilukilpailuihin.

Vaikka vanhempi väki aluksi epäili nuorten touhua, alkoi se vähitellen sitä kannattaa ja saapua katsomaan. Se huomasi, että juopottelu, kortinpeluu ja nurkkatanssienpito oli kylästä melkein kokonaan loppunut. Eikä ollut vaikea ymmärtää, että se oli tapahtunut urheiluinnostuksen ansiosta. Seuran jäsenten keskuudesta kohosi huomattavia urheilumiehiä. Mainittakoon heistä vain muutamia. Johannes Hyyrinen yleisurheilussa, Väinö Rahikka ja Nikolai Sidoroff (nykyisin Rannansuu) hiihdossa, sekä Väinö Tonteri juoksussa, voittivat palkintoja suuremmissakin kilpailuissa.

Seuran innokkaimmista toimihenkilöistä mainittakoon vielä seuraavat: Matti Vesalainen, Jalmari Satama, Niilo Helveranta, Sofia Orloff , Helmi Posti, Sulo Ihalainen ja Erkki Sipponen. Seuran nykyisen johtokunnan muodostavat: Juho A.p. Ihalainen puheenjohtajana, Armas Tereska, siht. ja rahastonh. Muina jäseninä: Jalmari Ihalainen, Kaino Kinnari, Viljo Ihalainen, Aino Tereska, Airi Ihalainen ja Hilkka Vesalainen. Seuratalo tuhoutui sodassa ja siitä saatiin pieni korvaus. Seuran toiminta on viime aikoina ollut vähäistä.

Vepsan Voimistelu- & urheiluseura

Vepsan Voimistelu- & urheiluseuran toiminta alue oli aivan Venäjän rajan äärellä sijaitsevassa Vepsan kylässä. Seuran toiminnasta tiedetään seuraavaa: Seuran perustava kokous pidettiin samassa kylässä, Nikolai Leppäsen talossa kesäkuun 10. päivänä 1921. Perustavista jäsenistä muistetaan: Matti Mp. Nahkuri, Matti Dp. Nahkuri, Antti Kimonen, Simo Kimonen, Johannes Vaskelainen, Johannes Kurki, Simo Kurki, Jalmari Kurki, Johannes Lallukka, Nikolai Leppänen, Simo Huuhka, Matti Virolainen, Johannes Huuhka, Tuomas Pyykkö ja Juho Nahkuri.

Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Mp. Nahkuri, sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Nikolai Leppänen. Kun naapurikylien Sudenmäen, Kärsälän ja Kopolan kylistä liittyi melkoinen osa nuorisoa myös Vepsan urheiluseuran riveihin, niin kohosi seuran jäsenmäärä ennen pitkää noin 40-50 henkeen. Urheiluinnostusta pidettiin seurassa jatkuvasti vireillä. Kylän keskeltä saatiin hankituksi urheilukenttä, joka talkoilla laitettiin sellaiseen kuntoon, että siinä voitiin järjestää urheiluharjoituksia ja kilpailuja. Nuorison pääasiallisemmaksi kohteeksi muodostui ennen pitkää jalkapalloilu, johon osallistuivat kaikki ne, jotka suinkin siihen kykenivät. Seurauksena olikin, että vapaa aikoina saatiin koko kylän nuoriso urheilukentälle.

Jalkapalloilua kehitettiin, ja uskallettiin lähteä jo kilpailemaankin. Niinpä joukkue kilpaili myöhemmin menestyksellisesti Maanselän, aseman, Mäkrän ja Orjansaaren joukkueitten kanssa. Jalkapalloilun ohella harrastettiin myös muuta vapaaurheilua, kuten: juoksua, hyppyjä, keihään ja kiekonheittoa, sekä talvisin hiihtoa. Seuran päämääränä ei ollut kasvattaa varsinaisia huippu urheilijoita, vaan suoda kylän nuorisolle tilaisuus käyttää vapaa aikaansa hyödylliseen ajanviettoon, ja ruumiillisen kuntonsa kehittämiseksi.

Saavutuksia voidaan pitää hyvänä, kun otetaan huomioon kylän syrjäinen asema ja koulutettujen johtajien puute. Alkuaikoina teki haittaa toimitalon puute, mutta myöhemmin kun kirjastoseura rakensi kylään kesäpaviljongin, palveli se myös urheiluseuran tarpeita. Iltamilla saatiinkin kootuksi niin paljon varoja, että pystyttiin ostamaan ja kunnostamaan oma urheilukenttä, sekä kaikki tarpeelliset urheiluvälineet. Kaikki se apu ja tuki, minkä kylän vanhempi väki uhrasi tämän seuran hyväksi, oli yhtenä todistuksena siitä, että seuraa pidettiin välttämättömänä, ja suotavana nuorison kasvattajana täällä äärimmäisessä rajakylässä.

Sirkiänsaaren V. - & U. -seura "Alku"

Sirkiänsaaren "Alku" perustettiin v. 1932. Varsinaisena seuran syntysanojen lausujana voidaan pitää maanviljelijä Ville Pusaa, joka useaan otteeseen kehotti kansakoulunopettaja Ari Uramoa järjestämään voimisteluharjoituksia miehille. Opintokerhossa ja kylällä pidettyjen keskustelujen jälkeen kypsyi sitten asia nopeasti perustamisvaiheeseen. Koululla pidetyssä perustavassa kokouksessa olivat mukana seuraavat, seuran toimintaa jatkuvasti tukeneet henkilöt: maanviljelijät Ville Pusa, Sulo Kiuru, Heikki Sorvali, Mikko Sorvali, Tuomas Pietinen, Antti Karikuusi, Niilo Peltola ja Jalmari Pusa, opettaja Ari Uramo, myymälänhoitaja Matti Loponen, rajavartijat Teppo Sorvali, Kaino Rastas ja Uuno Rastas. Perustavassa kokouksessa oli läsnä myös joukko naisia, joitten nimiä ei haastateltava muistanut. Kaikessa tapauksessa oli luokka täynnä Sirkiänsaaren kyläläisiä.

Seuran ensimmäiseksi esimieheksi valittiin opettaja Ari Uramo, joka hoiti tätä tehtävää vuoteen 1938, jolloin esimieheksi valittiin maanv. Sulo Kiuru jatkuen hänen toimintansa talvisodan syttymiseen saakka. Rahastonhoitajana oli alkuvuosina Matti Loponen ja myöhemmin Tuomas Pietinen. Sihteerin vaativat tehtävät olivat Heikki Sorvalin käsissä. Johtokunnan jäsenet ovat löydettävissä perustavien jäsenten joukosta. Erikoisesti muistellaan Tuomas Pietistä ja Antti Karikuusta, joitten antama tuki on ollut seuralle korvaamaton.

Seuran pesäpalloharjoitukset, urheilukilpailut ja kesäjuhlat sekä arpajaiset järjestettiin kylän yhteisen maan ns. mutakuoppien reunaan muodostuneelle tasaiselle nurmikolle. Toiminta oli koko seuran olemassaoloajan vilkasta, niin kesällä kuin talvellakin. Talven monien hiihtokilpailujen lähtöpaikkana oli taas koulun vieressä oleva Valkjärvi, josta ladut lähtivät metsäisille kukkuloille. Hiihto olikin Sirkiänsaaren koko kylän väen erikoisen harrastuksen kohteena. Tulkoon tässä aikakirjoihin painetuksi Sirkiänsaaren koulupoikain ja tyttöjen, Raudun kunnan ja Raudun osuuskaupan lahjoittamien kiertopalkintojen lopullinen voitto, monivuotisen aherruksen tuloksena.

Syksystä kevääseen oli kerran pari viikossa koululla voimisteluharjoitukset niin miehille kuin pojillekin opettaja Ari Uramon johdolla. Jäykkyys voitettiin sitkeällä, uudestaan ja uudestaan yrittämällä. Niinpä keväällä ohjelmat osattiin "pyramiidineen" ja mentiin joukolla pitämään voimisteluiltamia, milloin Metsäpirttiin, Saaroisten, Palkealaan tai Lipolaan. Ne olivat työn, yhteishengen ja toveruuden kauniita saavutuksia. Iltamista saaduilla varoilla saatiin sitten mahdollisuus osallistua voimistelujuhliin Helsingissä v. 1934 ja 1938.

Poikajoukkueen voimistelutaito oli erään pätevän ammattimiehen arvostelun mukaan Viipurin läänin parhaita. Jo alun perin alettiin seuralle puuhata omaa taloa. Sirkiänsaaren osuuskassasta saadun lainan turvin ostettiin Antti Sorvalilta suurehko maapala. Koko kylän talkoilla koottiin hirret Sirkiänsaaren sahalle, jossa ne myös talkoilla sahattiin rakennuspuiksi. Tästä kiitos sahan omistajalle Hannes Pousille ja sahan isännöitsijälle Antti Karikuuselle. Vähitellen kohosi metsäiselle kunnaalle seuran oma talo, jossa parina viime vuotena voitiin jo kesäisin iltamat pitää. Seuran jäsenmäärä oli noin 50-100. Seuran omaisuuden tarkkaa arvoa on vaikea määritellä, mutta arveltiin sen olevan v. 1939 noin 50.000:-, josta velkaa osuuskassalle 7000 mk.

Näin touhuttiin Sirkiänsaarella. Jäljestäpäin ajatellen tuntuu suorastaan ihmeelliseltä ja mieltä lämmittävältä se myötätunto, jota suurin osa kylän väkeä tunsi seuramme toimintaa kohtaan. Seuran monivuotinen puheenjohtaja Ari Uramo haluaa tässä yhteydessä kiittää myös kylän naisväkeä mukanaolosta toiminnassa, ketään mainitsematta, mutta ketään unohtamattakaan. Sirkiänsaarelaiset, jotka tätä luette, yhtynette Topeliuksen runosäkeisiin, joilla kuntamme esimies kerran aloitti puheensa: "Mennyttä aikaa muistelen mielelläni vielä, niin moni armas tähtönen minulle viittoo siellä."